torstai 19. marraskuuta 2009

Heja Sverige!

Samasta kasasta, josta pelastin tämän paidan pelastin tämän ´Tre kronor´-paidan.

Kyseisessä kuvassa paita on purjehtimassa Ahvenanmaalta. Minulla on valtavasti hauskoja muistoja kyseisestä paidasta sekä ajasta, jolloin sitä käytettiin paljon ja kun näin sen pois heitettävien kasassa iski tarve pelastaa se ja antaa uusi elämä.

Se saikin uuden elämän Sofian paitana. Sofian äiti oli umpionnellinen nähdessään paidan. Hänellä paitaan liittyy valtavasti ihania ja hauskoja muistoja. Oli ihana kuulla riemu mikä Sofian äidillä oli kun hän oli mennyt hakemaan posteja ja tavallisten laskujen sijasta siellä odotti muistoja minipaidan muodossa.

Hihat leikkasin hihoista ja kauluksesta yritin purkaa resoria mutta se oli pesujen myötä niin haperoa, etten saanut sitä ommeltua kaulukseen kiinni. Päädyin tekemään kaulukseen siis alavaran (koska sinistä resoria ei ollut) ja mielestäni se näyttää tosi hyvälle. Näin syksyaikaan en osannut tehdä t-paitaa, joten tein pitkät hihat alle. En löytänyt oikean väristä trikoota mutta tämä on samaa kuin kruunujen ääriviivat, joten lähemmässä tarkastelussa väri sopii kokonaisuuteen.

Käytin sekä helmassa olleen ruotsin lipun että kokomerkin koristeina sivusaumassa sekä niskassa. Löysin jopa keltaista lankaa ompelupakkauksesta, jonka olin ostanut Lidlistä reilu vuosi sitten. Joskus kannattaa olla hamsteri. :)

Oli kyllä viikon kohokohta saada se riemastunut puhelu "ihanasta paidasta". Sain hyvän mielen moneksi päiväksi. Ehkä tästä pitäis tehdä perinne. 

Kaava: Ottobre 4/09 Double t-tea t-paita muokattuna, koko 74/80.

5 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Tosi ihana pusero! Saaja oli syystäkin tosi onnellinen:)

Hiipu kirjoitti...

Varmasti ihana yllätys. Paita on kaunis tuollaisenaankin ja siihen liittyvät muistot lisäävät varmasti sen sulokkuutta. Hyvä sinä!

-piia- kirjoitti...

Ihana idea säilyttää muistoja ;)

Satu kirjoitti...

Upeasti tuunattu! Ja hamsteri kannattaa aina olla:)

Hanna kirjoitti...

Vau mikä uudistus :) Kyllä vanhoista vaatteista saa kivoja uudistamalla ja sitten vielä ne tarinat mitkä vaatteeseen liittyy, tulee kyllä viimeisen päälle uniikki vaate:)