perjantai 28. joulukuuta 2012

Stressin purkamista

Eipä ole tainnut olla bloggaamisessa näin pitkää taukoa aiemmin. Vaikka olen ollut työelämässä jo monta vuotta jotenkin tämä syksy ja varsinkin loppurutistus arviointeineen ja joulujuhlineen vei mehut. Lisäksi olen mukana dagiksen vanhempainyhdistyksessä sekä marttojen hallituksessa ja mieheni polvi leikattiin marraskuussa, joten hän on ollut kotona toipilaana. Mietin joskus itsekin mihin kaikki se aika katoaa, mutta ehkä tuossa on muutama selitys....

Mutta asiaan. Käsitöitäkin on tullut tehtyä. Ei pää muuten varmasti olisi kestänytkään. Käsityöt kun ovat minulle parasta terapiaa ja stressin purkua.

Neitokainen on ottanut kunnon kasvupyrähdyksen. Paidoista alkavat hihat olemaan liian lyhyitä. Housuja meillä ei suostuta käyttämään lainkaan, neiti haluaa käyttää vain ja ainoastaan mekkoja. Mutta monien mekkojenkin helmat alkavat olemaan vähän kyseenalaisen lyhyitä. Eli äidille ja ompelukoneelle olisi kyllä hommia.

Little Miss has grown loads and mommy needs to sew new clothes for her before everythings too small for her. She doesn´t want to wear anything else but dresses and skirts. Originally I thought this sweater would be nice with jeans but I think the only time it´s been worn with jeans was when I took this photo. 


 Kaava: dreamland (ottobre 4/11) koko104/110
Kangas: Eurokankaan paloista
 
Tämän paidan kangas ihastutti joskus Eurokankaan palalaarissa ja aikas iso pala tuota joustavaa ohutta collegekangasta onkin. Tämän paidan tein farkkuleggareiden kanssa käytettäväksi, mutta kun noita housuja neiti ei päälleen laita, niin farkkuhameet ovat olleet kiva yhdistelmä paidan kanssa.

Mail Express-kaavaa (Ottobre 1/12) on moni kehunut ja moni on siitä tykännyt. Itselläni se oli ompelulistalla hyvin pitkään. Kun vihdoin sain sen ommeltua, ymmärsin miksi siitä pidetään. Malli on helppo ommella ja kiva arkimekko.


 Kuvat ovat ihan älyttömiä, kun neiti haluaa pelleillä kaikissa kuvissa. 
 Kaava: Mail express (ottobre 1/12) koko 104/110
Kankaat: Eurokangas.

People have loved Mail Express-pattern (Ottobre design 1/12) and after sewing this dress I can understand why. It´s easy to sew and looks nice.

Tein kaula- ja rannekorun itselleni yhden Snön korun inspiroimana. Tai siis piti tehdä. Tein kyllä korut, mutta kun sain ne valmiiksi tajusin, että ne olivat ihan sisareni näköiset. Eli korut pakettiin ja postin mukana Helsinkiin. Sisareni piti koruista kovasti ja oli hyvin ilahtunut yllätyslahjastaan.

I saw a beautiful necklace and bracelet from the Swedish Snö design. I wanted to make the same kind myself. When they were ready I realized they would suit my sister better, so I sent them to her. She loved them.


 Helmet ja tarvikkeet: Blingi.

Tämä vuosi oli vauvarikasta aikaa ystäväpiirissäni, joten olen ommellut neuvolakortin kansia vinon pinon. Tässä on niistä muutama. En aina muista kuvata tekemiäni juttuja. Hassua sinääsä, kun on pitänyt blogia näin kauan luulisi, että kuvaaminen olisi jo rutiinia mutta ei.

There´s been a baby boom year amongst my friends and I´ve sewn a bunch of these folders for maternity or child healthcare cards. Here in Finland all the expecting moms get a card where all the info about the pregenancy is written down and when the child is born all the info about the child is written down onto the child healthcare card. So it´s a pretty and practical gift.



Neuvolakortin kannet ohje. 
Kankaat: Eurokangas.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Arkisia asioita

Huh! Ei muuta voi sanoa. Töitä, juoksukoulua, opintoja, miehen polvileikkaus ja toipumista siitä, perhe-elämää ja paljon vielä kaikkea muuta on kuulunut arkeeni viime aikoina. Olen ehtinyt ompelemaan, neulomaan ja värkkäilemään kaiken näköistä, mutta niiden esitteleminen täällä blogissa onkin sitten asia erikseen.

Tein neitokaiselle Olionan inspiroimana pinnejä. No, tyypilliseen tyyliini vähän innostuin ja näitä löytyy varmasti meidän tuttujen joulupaketeista. Meidän kultakutri ei ihan tarvitse kaikkia näitä (ja näiden jälkeen valmistuneita).






 I made some hairpins for my daughter from felt. I thought Olionas hairpins were so adorable that I had to make some myself as well. Being the kind of person I am (going totally crazy about different things) I made ´a few´ extras. So our friends kids will find these in their christmas gifts.

Kuten viime vuonna, myös tänä vuonna halusin piristää kalenteriani, johon merkkaan kaiken. Ilman kalenteriani en muistaisi yhtään mitään. Ja kivoista kauniista asioista pitävänä haluan, että jokapäiväisetkin jutut ovat kauniita ja ilahduttavat ulkonäöllään. 



I love pretty things. So, I had to make a cover for my calendar which I couldn´t live without. I would forget just about everything. 

Yritän saada tänne blogiin asti tekemiäni käsitöitä. Tällä hetkellä tietokoneen esille ottaminen tarkoittaa yleensä jonkin kirjallisen opintotehtävän tai työjuttujen tekemistä.
Käsitöitä on pakko saada tehdä - muuten en pysyisi järjissäni. ;)

I´ve been really busy with work and life in general so I haven´t had time to post my handywork here in the blog. I do crafts, sew and knit or crochet all of my spare time - otherwise I would go crazy.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Syksyä

Tämä syksy tuntuu vievän mehut kokonaan. Työt ja arki vievät aikaa ja energiaa ja opintoihin on valtavasti kotihommia. Lähes joka ilta teen jotain käsitöitä, mutta tämä bloggaaminen tuntuu jäävän. Mutta aina välillä saan sentään jotain esiteltyä.

Vaikka meidän neiti haluaisikin käyttää vain mekkoja ja mielellään neljää lempimekkoaan vuoronperään, äiti on kurja ja pakottaa välillä käyttämään housuja. Varsinkin kun muutama lempimekoista alkaa olemaan jo niin lyhyitä, etteivät ne minun silmääni näytä kivoilta pelkkien sukkahousujen kanssa. Joten ratkaisu on leggarit. Olen ommellut vinon pinon leggareita, joita en jaksa kuvata mutta näistä farkkuleggareista tuli niin hauskat, että ne on pakko esitellä.





Koska tuntuu, että meillä on kesän jäljiltä kaikki housut liian lyhyitä, laitoin oikein reilusti pituutta. Ja ehkä vähän liikaakin. Tuo viimeinen kuva on aika kamala, mutta siitä näkee tuon mallin; kapea ja hyvin pitkälahkeinen. Näkeehän sen noista sovituskuvistakin, että lahkeita on käännetty reippaasti. Mutta kun on kyseessä pitkä hoikka tyttö, on hyvä, että malli on kapea ja lahkeissa on pituutta - tarpeeksi.

Eräänä iltana innostuin virkkailemaan ja väsäilemään heijastimia. Näitä on mennyt jo kavereille lahjoiksi ja muutamia on tuolla vielä jemmassa ja muutama vielä tulossa. Mutta heijastimia ei koskaan voi olla liikaa.



Vielä loppuun elämäni onnistuneimmat cupcakesit. Neiti odottaa hurjasti synttäreitään, jotka ovat vasta tammikuussa, joten vietimme pienimuotoisesti hänen nimipäiviään. Kutsuimme muutaman dagiskaverin äitiensä kanssa meille leikkimään ja söimme vähän herkkuja, mm. näitä ihanuuksia.
Ehkä se harjoittelu sitten tekee mestarin. Nämä nimittäin maistuivat hyviltä ja näyttivät upeilta.

Kaavat: oma.
Kankaat; vaihtokauppa Minnalta.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Sinistä, valkoista ja raitaa

Mitä vanhemmaksi tulen sitä vahvemmin huomaan viehtymykseni tietynlaisiin vaatteisiin ja tyyliin. Klassista raitaa, punaista, valkoista ja sinistä. Siihen huomaan päätyväni lähes joka aamu. Muutama vaate lisää kaappiin, jotta aamut helpottuisivat.

Tälläisiä mekkoja oli keväällä ja kesällä paljon. Himoitsin sellaista monesta mallistosta mutten oikein löytänyt sellaista, joka olisi istunut minulle. Joten kun tuli vastaan pala Nanson raitatrikoota, tiesin heti, mitä siitä tekisin.


Tein mekon jo kesällä (kuten seuraava kuva paljastaa) mutten ole saanut siitä kuvia kun se on aina ollut pesussa. Onneksi eräänä maanantaiaamuna kamera oli viikonlopun juhlien jäljiltä vielä kassissa niin sain kuvat otettua luokassa ennen työpäivän alkua.


Toinen syksyn suosikeista töihin on ollut raitapaita. Kangas oli marinoitunut kaapissa pitkään ja lopulta päätin, että nyt se on tuhottava. Näin kesän Ruotsin reissulla kaupan ikkunassa vastaavanlaisen paidan. En [tyhmänä] ottanut kuvaa (mitä sitäkin usein teen, jos näen kivan vaatteen jossain), joten muistin varassa mentiin.

 Hyvä tuli ja on ollut ahkerasti käytössä vaikka ensin mietin onko se ihan höntin mallinen minulle. Mutta paita on supermukava, joten menköön. ;)

Kaavat: Mekko; Sömnads magasin (4/12), paita; oma.
Kankaat: Eurokangas.