tiistai 30. elokuuta 2011

Arkeen ja juhlaan

Olen suunnitellut tekeväni uusia vaatteita itselleni. Ja projekti on jo niin pitkällä, että tein tunikan ja mekon.

Tunikan kankaan nähdessäni tiesin samantien mitä ja millaisen siitä teen. Helman pitsi (tai brodyyrihän tuo oikeastaan on) oli se juju, joka tekisi tunikaan sen ´jonkin´. Tunikan malli saisi olla simmpeli, jotta kaunis kangas pääsisi esille.




 Päädyin siis Bohemian tunikan kaavaan, jota tosin muokkailin, että sain siitä juuri haluamani. Ihana yksinkertainen arkivaate, jota ei tarvitse silittää. Pesee ja kuivaa henkarilla. I like!


Vietimme ystävieni kanssa 132-vuotis syntymäpäiviä. Koska juhlittavia vuosia oli melkoisesti järjestimme Punaiset juhlat. Punaista oli kattauksessa, kynttilöissä, ruuassa sekä tietenkin vaatteissa. Koska luulin, että minulla on jokin sopiva punainen vaate heräsin vasta juhlapäivänä siihen, ettei vaatekaapistani löydykään (enää) niin paljoa punaista kuin olin luullut. Eikä varsinkaan juhliin sopivaa. Joten kauppoihin. Mutta kun valmista ei löytynyt ja Eurokankaassa eteeni sattui hauska punainen hörhelökangas päädyin siihen.


 
Kangas oli täydellinen viimehetken mekkoon, sillä ompelin vain yläkäänteeseen kuminauhan ja olkaimet ja mekko oli valmis. Helmaa en edes huolitellut mitenkään; viimeinen frilla peitti siististi alleen kankaan leikatun reunan.

I´ve been planning on doing some clothes for myself. I finally got around to doing a tuniq for work and a very last minute dress for our 132 year birthday party. I´m quite happy with the way they ended up. Especially the black tuniq fits perfectly. 

Kaavat: Bohemian tunika (ottobre 5/09).
Kankaat; Virpakka, Eurokangas.

11 kommenttia:

Niinu kirjoitti...

Kiva nähdä välillä ihan aikuisten oikeasti vaatteita;) Tunika on ihana! Ja mekon tarina uskomaton; ajattelitko pitää sen tuollaisena vai tehdä vielä jotain fiksausta?

Ilona kirjoitti...

Voi vitsi, sä oot ehtinyt toteutusasteelle noissa omissa vaatteissa! Mä vasta olen suunnitteluasteella... Ihania olet tehnyt:)

PikkuHoo kirjoitti...

Oletpas ommellut mukavan näköiset vaatteet itsellesi! Mistä löysit tuohon mustaan tunikaan kankaan? Kauniin näköinen tunika.

Anni kirjoitti...

Kauniita ompeluksia ja suorastaan säteilevä malli! Tuo eka tunika on kyllä todella kaunis, oiva kangasvalinta! Ja tosiaan, tuollaisen mallit arkivaatteissa ovat vain niin kovin kauniita! Menee farkkujen, leggarien kanssa ja helppohoitoisia, kuten totesitkin.

Pitäisi taas ommella itselle jotain, kunhan saisi täydennettyä ensin noi pienten kaapit :)

Manda kirjoitti...

Aivan ihana tunika! Ja aika näppärästi selvitit mekkopulman. Olet kyllä niin kaunis, että yksinkertainenkin mekko näyttää sinulla hyvältä. :)

Hanna kirjoitti...

Hienoja! Tykkään varsinkin tunikasta, upea! :)

Perhonen korvanlehdellä kirjoitti...

Aivan mielettömiä luomuksia ja upea toteutus myös tosta punaisesta kankaasta.

tinttaran talossa kirjoitti...

Kauniita vaateita olet itsellesi tehnyt! Miksi tuleekin aina lapsille vaan ommeltua kun esim. Käsityökerhossa on aivan upeita malleja aikuisille! Itse tekemällä saa niin yksilöllistä päällepantavaa itellekkin

Rouva Pee kirjoitti...

Tosi hienoja ompeluksia! Eksyin vasta blogiisi ja ihastuin :) Täältähän löytyy valtavan paljon ihanaa sekä äidille että tyttärelle. Itsekin ompelen jonkin verran omaankin tarpeeseen, mutta jotenkin ne aina jäävät käyttämättä... Tuo tunika on ihan loistava!

Liisa T. kirjoitti...

Aivan ihana tuo musta paita, just täydellinen! Varsinkin tossa kakkoskuvassa ihanasti esillä. En tiedä kuinka pitkä sinä oot, mutta ite olen suht pitkä ja voisin kuvitella, että tälläselle hujopille tuon mallinen ja tuon pitunen paita olis päällä tosi näyttävä. Toi on kyllä sellanen vaate, että saa varren näyttämään aikast komialta. :)

onnekas kirjoitti...

Waaau, siis samana päivänä oleviin juhliin ommeltu mekko (ja kangasostoskierroskin vielä), en ikinä pystyisi samaan!

Upeita vaatteita tosiaan niinkuin ylempänäkin on jo todettu :)