tiistai 16. marraskuuta 2010

Pitkästä aikaa...

Olen potenut huonoa omaatuntoa kun en ole ehtinyt päivittämään blogia. Olen tehnyt käsitöitä (paljon) mutta bloggaaminen niistä on tuntunut jotenkin ylivoimaiselta. Mutta nyt siis sain energiaa ja inspiraatiota! :)








Tämän mekon olen halunnut ommella jo pitkään. Kun Eurokankaan palalaarista löytyi ihanaa vaaleanpunaista vakosamettia (tosin vähän värivirheellistä mutta onnistuin kiertämään värivirheet) tiesin juuri mihin kankaan käyttäisin. Tämä oli ensimmäinen vaate, jonka tein uudella koneella. Pääsin heti kokeilemaan koneen kirjaimia sekä koristeompeleita takataskun yksityiskohtiin. Vyö on vieläkin ompelematta mutta vuorikankaana käyttämäni puuvilla ei näyttänyt kivalta, joten mennään ilman vyötä kunnes täydellinen kangas löytyy.






Housujen idea tuli Kreetalta. Ihailin hänen tekemiään housuja, jollaisten kaavaa olin etsiskellyt pitkään. Yhdistin hameen kaavan housujen kaavaan ja voilá! Kangas on superpinkki finecord mutta niin ihana. Housut tein vielä vanhalla koneella ja ero oli huikea! Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että osasin tehdä kaavan ja ommella mallin. Tajusin vasta kun hame ja housut olivat valmiit kuinka monimutkainen prosessi loppuen lopuksi niiden ompeleminen oli. Ihania onnistumisen kokemuksia!

Valitettavasti sekä hameessa että housuissa on niin paljon kasvuvaraa, ettei sovituskuvia ollut mitään järkeä ottaa mutta kunhan neiti kasvaa näistä tulee dagis lemppareita. :)

Paidan kangas on odottanut kaapissa ikuisuuden mutta en ole raaskinut käyttää sitä mihinkään. Kun kaivoin ompelukaapista nappeja housuja varten, hääräsin housut kädessäni ja kankaat sattuivat vierekkäin ja tajusin, että siinähän se on; täydellinen väriyhdistelmä.

Paidan kaava vaikuttaa tosi hyvältä. Ainoa ongelma on, että kaula-aukko oli hurjan pieni ja jouduin purkamaan kauluksen, jotta sain ommeltua nappilistan toiselle olalle. Nyt se on hyvä. 

Ja vielä loppuun... Uusi ihana ompelukoneeni teki tenän. Kankaan syöttäjät jäivät jumiin ala-asentoon eikä niitä saanut kotikonstein ylös. Menin Singer liikkeeseen, josta koneen ostin, kone lähetettiin huoltoon ja sain tilalle käyttööni samanlaisen koneen kun he saivat tietää, että huollossa menisi ainakin kahdesta kolmeen viikkoa. Ihan mahtavaa! Turun alueella on vaikeaa saada hyvää palvelua alan liikkeistä (lue Inkeliinan kokemuksista), joten olin todella positiivisesti yllättynyt.

I´ve been so busy with work that I´ve had the energy to sew but not to write about it. But now finally I took the time. The skirt has been on my to do-list for ages. Now it´s finally finished. I got so inspired by the skirt and this that I decided to try to make the same model as trousers. They were more complicated to sew than I realised - after they were both finished!

Kaavat: Ottobre; Liivihame ja -housut (4/07) koko92, kamomilla trikoopusero (1/10) koko92.
Kankaat; Vakosametit sekä vuorikangas Eurokangas, Hilcon busilis trikoo Tygpyssling, nauhat Iinulta.

13 kommenttia:

Sani kirjoitti...

No ei ole tosiaan vähään aikaan sinusta kuulunut :).
Mut upeita ompeluksia, eikä sieltä helpoimmasta päästä. Näis on varmasti ollut hommaa mut lopputulokset näyttävät hienoilta!!
Ja sit joskus ehdotomasti niit sovituskuviakin, kun on passelit päällä :D

Kerttu kirjoitti...

Siis wau! Aivan järjettömän ihania voi kun sais ittensäkkin niskasta kii ja tekis jotain vähä monimutkasempaa joskus!

Ilona kirjoitti...

Tosi ihanat sekä hame että housut! Ja mahtavaa, että sait lainakoneen tilalle:)

Sanna kirjoitti...

Voi kuinka kivoja. Pitäis itekin tehdä jotain monimutkaisempaa, helpot, nopeat perusjutut alkaa jo vähän tympiä...

Inkeliina kirjoitti...

Wau, tosi hienot ompelukset (ja aikaavieviä)! Kiva että sait Singeriltä kunnon palvelua. Kyllähän palvelun laatu aina vaikuttaa millaisen mielikuvan ihmiset luo itselleen kyseisestä merkistä. Mitä neppejä noissa pinkeissä housuissa on? Onko sulla niihin pihdit vai perinteinen vasara meininki?

-Minna- kirjoitti...

Aivan ihanat! Mun tekis mieli tehdä ja tytölle tuommoinen samanmallinen mekko, on tosiaan mullakin ollut pitkään listalla mutta sopivaa kaavaa ei ole tullut vastaan ja mietin myöskin noiden neppejen kiinnittämistä?

Kreeta kirjoitti...

Hienot! Olen välillä potenut huonoa omaatuntoa, kun en ole saanut sinulle tarkemmin kerrottua, mistä Ottobrestä otin kaavat mekkoon ja housuthan sovelsin aivan kuten sinäkin. Mutta jonnekin olen saanut hukattua ne kaavat. Ja lehtihän oli vain lainassa kirjastosta. Mutta ilmeisesti samat kaavat olet löytänyt. :)

Kiva, kun jotain kuuluu sinustakin! :)

Kristiina kirjoitti...

Upeaa työtä!!!Ihanaa että onnistuit ja sait hyvää mieltä.Se on kyllä mahtava fiilis!Ihania vaatteita.

Teksti näyttää todellla kivalta taskussa..

Susanna kirjoitti...

Aivan upeita,ihania ompeluksia.Paita ja housut sopii tosiaan hyvin yhteen.

Ikuinen vauvakuume kirjoitti...

Turun seudulla korjauttelen minäkin koneitani ja singer-liike on tullut tutuksi näissä merkeissä. Ihmettelen vain, onko Suomen (ompelu)koneiden korjaustaitoiset henkilöt todella näin harvassa? Joka kerran pitää odottaa vähintään kolme viikkoa (ilman korvaavaa konetta) ja hintalappu on aina 80 e? Tässä olisi kyllä näppärälle nyt työtä tiedossa!

NorppaStiina kirjoitti...

Kiitos kaikista ihanista kommenteista!!! ♥ Olen ihan otettu!

Inkeliina&Minna; Pinkeissä housuissa on painonapit. Ostin joskus muinoin ne prymin nepparipihdit ja ovat olleet tosi hyvä ostos. Maksaneet itsensä takaisin ainakin hermojen menettämättömyydessä (voiko noin sanoa?). ;)

Ikuinen vauvakuume; samaa olen monesti ajatellut. Mies on kätevä käsistään, ehkä pitäisi usuttaa se johonkin kurssille. Saatais perheeseen lisätienestiä.. ;)

Jade kirjoitti...

Ihanan väriset pöksyt ja hame:) Mä olisin ehdottanut vyöksi just sitä vuorikangasta mut sit luin eteenpäin.. Ehkä sun täytyy napata tosta yläreunassa olevasta nauhasta joku kiva hiukan tummempi sävy, se vois toimia.
Mulla on kans ollu pahasti motivaatio-ongelmia blogin päivittämisen kanssa. Mietin jo et jos lopettaisin koko blogin ja nauttisin leipomisesta ihan leipomisena. Varsinkin sitten kun se päivitettävien lista kasvaa ja vastavaasti niiden tulevien leivontaprojektien lista kasvaa niin valitsen kyllä sen leivonnan enkä blogin päivittämistä..

Ikuinen vauvakuume kirjoitti...

Kävin kuolaamassa "tiedät varmaan missä" ja bongasin sinunkin kommenttisi. Jatkan vielä tännekin, että laita vaan kaverisi sille kurssille! Ja tänne blogiin sitten osoite, mihin koneen saa kiikuttaa korjattavaksi :O) Mitä koneiden hajottamiseen tulee, olisin ainakin hyvä asiakas...