tiistai 3. elokuuta 2010

Kesä, ihana kesä

Blogissa on ollut hiljaista. Olemme viettäneet lomaa kaikkialla muualla paitsi kotona. Tietokone sekä ompelukone ovat saaneet viettää hyvin ansaittua kesälomaa. Vähän olen virkkaillut, mutta niistä myöhemmin...
Neiti nauttii " pientä" pasta&lihapulla-annostaan ja juo itse lasista.

 
Laura-kaverin kanssa tutkimusmatkalla.
Tein kuminauharypytystopin helpoksi kesävaatteeksi. Toppia onkin käytetty paljon mm. näiden vaaleanpunaisten housujen kanssa.

Stellan piti aloittaa dagis maanantaina mutta mutta... Sunnuntai-iltana nousi kuume, joka ei ole sen jälkeen laskenut. Lisäksi lääkäri totesi molemmista korvista korvetulehduksen. Eli me emme päässeet edes päiväkodin ovista sisälle kun jo aloitettiin sairastelu.
Minulla alkaa työt maanantaina (hui!) ja saas nähdä kuinka paljon ehdin ompelemaan. Muutama ´tilaus´ on työn alla ja dagisvaatteita pitäis tehdä vino pino. Luultavasti menee hetki, että löydän tasapainon kodin pyörittämisen, työn sekä harrastusten (tanssi&ompeleminen) välillä.  

4 kommenttia:

Unikuu kirjoitti...

mulla sama. yksi kuukauden työprojekti alkaa ensi viikolla ja teen sitä ilta- ja viikonloppuduunina kun meidän pienin on vielä alle vuoden.. ei sellasta minnekään päiväkoteihin raski laittaa pyörimään. sekoittaa kyllä pakan kuukaudeksi tuo työ.

-Anni- kirjoitti...

Onnea uudesta taidosta ja kivoja kesäkuvia.
Ja voi teidän pientä, tehtiinkö pikkuiselle jo putkitus tms?

Tsemppiä arjen tasapainotteluun, sieltä se löytyy pikkuhiljaa!

Nea kirjoitti...

Jep, uuden arjen pyörittäminen on varmasti haastavaa aluksi. Toivottavasti nuo korvapöpöt eivät nyt pistäisi teidän elämää niin kovin paljoa tänä syksynä ylösalasin!

Vecka - Vecka kirjoitti...

Hei!
300 kpl lappuja maksoi noin 50€, postituskuluineen. Lähetin kuvan, tilasin, ja sitten "puhuttiin" sähköpostin kautta. Eikä kestänyt kuin 2 viikkoa. Olen todella tyytyväinen! Kysy vain jos haluat tietää enemmän!