perjantai 26. maaliskuuta 2010

Hengissä ja täynnä ompeluintoa

Nyt on muutto tehty (mitä nyt muutamia laatikoita vielä ympäri kämppää), koti ei vielä ihan kodilta näytä kun verhoja puuttuu ja muutaman huonekalun paikkaa arvotaan vielä. Mutta we´re getting there. Ja nettikin saatiin vihdoin eilen toimimaan. Tuli melkein vieroitusoireita kun ei päässyt lukemaan kaikkia ihania blogeja. Ja sitten eilen illalla tajusin, että kyllä suosikkiblogieni pitäjät ovat ahkeraa porukkaa! Meni tovi, että lueskelin läpi kaikki viimeisen kuukauden päivitykset. Ihania ideoita ja paljon inpiraatiota.
Kävijöitä ja lukijoita oli tullut huimat määrät kuukaudessa lisää. Kiitokset teille kaikille. Ihanaa huomata, että vaikka oli hiljaiseloa ei minua oltu unohdettu. <3

Sain saumurin takaisin alkuviikosta ja oli pakko päästä ompelemaan (vaikka olisi ollut miljoona tärkeämpääkin hommaa ennen sitä mutta kun oli pakko!). Muutama idea oli muhinut jo pidemmän aikaa, jotka oli pakko päästä toteuttamaan.
Stellalla on valtavasti tunikoita, joten ajattelin tehdä ´tavallisen´paidan vaihteeksi. 
Kuvan tekeminen oli varsinainen väkerrys. Mutta kannatti. Pääasiassa tein sen ompelukoneella muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Kuvan idean nappasin paidasta, jonka kummitätini toi Stellalle syksyllä Espanjan tuliaisena. En halunnut/uskaltanut lähteä painamaan kuvaa ja koska se oli pakko saada totetuttaa niin kokeilin tätä. Päädyin tekemään sekä kuvan että resorit tumman lilalla, jotta vaaleanpunainen ei olisi liian makea.
Tämän tekstin painoin jo ennen muuttoa (ja siitä johtuu tuo kamala ryppyisyys - anteeksi!). Ja nyt ompelin sen valmiiksi. Yksinkertainen peruspaita pikku jujulla.

Stella sai oman huoneen uudesta kodista. Koska asumme vuokralla ainakin toistaiseksi en pääse toteuttamaan Stellan huoneesta sellaista kuin haluaisin (mm. tapetteineen/seinämaalauksineen) päädyin maalaamaan muutaman taulun. 
Kuvat on poimittu peitosta, joka oli osittaisena ufo:na* pitkään. Sain kuin sainkin peiton tilkkuamisen tehtyä. Pohdiskelin pitkään tekisinkö Stellan huoneesta puna-valkoisen vai poimisinko peitosta värejä ja kuvia. Toistaiseksi päädyin tähän ratkaisuun. Huoneen seinissä on kellertävät tapetit ja puna-valkoisen raikkaus olisi mennyt mönkään.
En ole ihan varma ovatko cupcake- ja sydän-taulut valmiita. Jotenkin cupcake-taulun tausta huutaa jotain ja sydämen sisälle pitäisi tehdä jotain. Mutta asia on hautumassa. Ideoita otetaan vastaan. :)
*uf-unfinished, o-object

Kaavat; Ottobre Vauvan t-paita 4/06 (koko86),  Rille-raglanpusero 6/08 (koko86).
Kankaat; trikoo Kangasmestarit, lila resori Myllymuksut.

18 kommenttia:

-Minna- kirjoitti...

Suloinen tuo kirjailu ja on varmasti ollut suuritöinen, mutta kaiken vaivan väärti todellakin!

Jade kirjoitti...

Cupcake huutaa kirsikkaa koristeeksi ja sydämen sisälle voisi laittaa toisen pienemmän sydämen jonkun muun värisenä. Ne onnistui kyllä kaikki tosi hyvin ja on ihanan kaikki värikkäitä ja sopii hyvin yhteen:)
Tiesin, eettä teit tuon kirjailun koneella mutten tajunnut, että tarkoitit tavallista ompelukonetta. Oletin että puhuit kirjovasta koneesta, mistä saisi valmiiksi ton kuvan... Aivan sairaan hieno! Ja vielä hienompi nyt kun tajusin miten teit sen...!

Jade kirjoitti...

Ainiin ja ihana uusi blogitausta!:)

Heidi kirjoitti...

Aivan ihana tuo paidan kirjailu! Ja nättejä tauluja!

Riikka kirjoitti...

Tervetuloa takas! Vähän jo odottelinkin =).

Minusta kans kirsikka muffarin päälle ja ehkä kimalletta?

Toi Love paita tekis mieli tehdä omalle tytölle myös...hieno idea eikä ehkä liian vaikea painatus mun tehdä...

Maria kirjoitti...

Muuttaminen on tosi raskasta, mukava kuulla, että te olette jo voiton puolella :)

Tykkään ihan hirveästi molemmista noista paidoista. Nostan hattua ilman kirjovaa konetta tehdystä hienosta konekirjonnasta!! Love-paidassa on tosi raikkaat värit. Tekisi mieli kanssa kopsata...

Mirka kirjoitti...

Ihanaa kun olet takas!!!! Oon ootellukin jo kovasti :)

Aivan upea kirjonta! En kyllä uskaltais ite edes yrittää. Samoten painanta oli ihan tosi siisti. Ja tauluistakin tykkäsin, mie en laittaisi mitään lisää, mutta mie tykkäänkin kaikesta yksinkertaisesta :)

K kirjoitti...

Tosi kivoja juttuja oot tehnyt! Tuo paidan kirjonta on kyllä superhieno!! Taulut on ihania. Ehkä se kirsikka vielä siihen cupcake:n olis bueno. LOVE-paita myös ihana. Tervetuloa takaisin! :)

Inkeliina kirjoitti...

Ihana paita ja mikä työ tuossa kirjailussa on ollut! Vau. Ja tsemppiä viimeisten laatikoiden purkamiseen, ei mitään ihan helppoa hommaa se muuttaminen!

Susanna kirjoitti...

Ihana tuo kirjailu, jäljensitkö jollain kuvan ensin kankaalle ja ompelit päälle vai miten tuo tapahtui?Love paita myös ihanan raikkaan näköinen. Muffinsin päälle kirsikka tai strösseliä, kauniita tauluja.

PaaPii kirjoitti...

Hei!! Kivaa että olet takaisin! Kivoja ompeluksia. Erityisesti tuo koneella kirjottu kuva on hieno, vau!

P.S. Juu oli ne mun kisut :)

Ilona kirjoitti...

Ihania ompeluksia!!! Ja tuo kirjonta on onnistunut todella hyvin! Arvelinkin sinun olevan muuttopuuhissa, se vie kyllä tovin jos toisenkin...

Kiitoksia edellisestä;)

Nea kirjoitti...

Kannatan Jaden kirsikkaideaa, lisäksi voisi laittaa vähän strösseliä tai vaikka tähtisadetikun tai lusikan. Sydämen päällekin voisi tehdä vinosti toisen sydämen ääriviivat. Toi kirjailu puserossa on taas aivan upea!

hmmm kirjoitti...

Ihana tuo kirjottu paita ja varmasti vaivalloinen toteuttaa.

Minä olen strösselin kannalla kun en kirsikoista tykkää. Sydäntulu näyttää ihan valmiilta. Tai mitä jos sydämeen tulisi mustat tai valkoiset tikkaukset.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon ensimmäisen paidan kirjonta oli tosi hienosti toteutettu! Toivottavasti alatte kotiutua hyvin uuteen asuntoonne!
=) Merja W.

Sanna kirjoitti...

Tuo kirjailu on suloinen ja hauska! Taulutkin on hauskoja. Kirsikkaa olisin minäkin ehdottanut tuohon cupcakeen tai nonparelleja...

piipadoo kirjoitti...

Ihan mielettömän hieno tuo kirjailu, varmasti ollut väkertämistä! Itselläni tuskin riittäisi kärsivällisyys edes yrittää, mutta mitä mainioin idea! :)

-Piia

Annika kirjoitti...

Nättejä paitoja :) Onnea teille uuteen kotiin!