torstai 29. lokakuuta 2009

Taivaan sinistä, kirkkaan punaista ja pelastetut farkut

Ostin tämän kankaan Riikalta (taas postaus jossa kiittelen Riikkaa =). Se on aivan ihanaa Laura Ashleyn trikoota. Halusin siitä jotain tyttömäistä mutta käytännöllistä.

Tällainen mekko syntyi siis näistä aineksista. No, enpä tiedä onko mekko kauhean käytännöllinen 9kk vanhalla... Mutta kaunis siitä tuli. Sain päähäni koittaa tehdä tuollaisen frilla nauhan tuohon rintaan. Siitä tuli mielestäni tosi kivan näköinen ja valkoisen satiininauhan ompelin vielä koristeeksi. Ideana on käyttää mekkoa ensin mekkona ja sitten tunikana, jolloin hihat ovat 3/4-mittaiset.

Ostin kirpparilta Stellalle ihanan Name It-trikoopaidan, jossa oli hauskat hihat. Olin tehnyt tuttavuutta ommeltavan kuminauhan kanssa tätä tunikaa tehdessäni ja ihastunut. Päätin testailla saisiko kuminauhalla peruspaitaan tyttömäisyyttä.

Ompelin kuminauhaa molempiin hihoihin ja innostuin hieman ja ompelin sitä myös etuosaan. Hihat ovat ihanat, mutta rinnassa olevat kuminauhat olisi ehkä pitänyt ommella ympäri (jolloin koko paitaa pitäisi leventää) eikä vain etukappaleeseen, jolloin sivusaumat hieman vetävät etukappaleen puolelle.
 
Meidän laiheliinille paita sopii eikä saumojen vetäminen näy päällä. Idea on hauska ja toimii pienenä söpönä jujuna muuten peruspaidassa.

Löysin kirpparilta eurolla kivat tyttöjen perusfarkut, joista joku pienokainen oli kontannut polvet lähes puhki. 

Leikkasin vaaleanpunapilkullisesta puuvillasta kaksi sydäntä, joihin laitoin ensin tukikankaan ja sitten kiinnitin kaksipuolisella liimaharsolla farkkuhin. Sitten ompelin paikat vielä kankaaseen kiinni. Toivottavasti pysyvät. Kivan näköiset niistä ainakin tuli.

Kaavat: Ottobre; Mekko 1/08 Maija-paitapuserosta muokattu koko 80, pallopaita 1/07 raita t-paita koko74.
Kankaat: Sininen pilkullinen Laura Ashley (alunperin) Eurokangas, punainen pallokangas Eurokangas ja vaaleanpunainen Stenzon pilkkukangas PalaTupa.  

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Pilkullinen mekko on tosi söpönen. Pallollinen paita on hauska. Ehkä paidan leveys olisi riittänyt, jos ympäri olisi mennyt vain yksi rypytysommel? Nämä omat muokkaukset on aina vähän yrityksen ja erehdyksen kautta tehtävä :) Tästä tuli kiva, ensi kerralla sitten jo täydellinen ;) Housutuunaus on kanssa tosi onnistunut, minäkin olen tehnyt näitä paljon. Tällaiset ohuet housut on tosi kivoja, mutta niistä menee polvet tosi helposti puhki.

-TIINA- kirjoitti...

Tuo pilkullinen on tosi hieno! Mulla on myös ollut tarkoitus kokeilla noita kuminauhoja joskus....

Riikka kirjoitti...

Mä aloin kans täällä nauraa, minuthan mainitaan joka tekstissä =D. Ihan kivaa!

Nyt voisin haluta tuon kankaan takas, on sen verran ihana mekkonen!! Vitsin vitsi. Aivan ihana, huoh.

Moi! kirjoitti...

Ihanat vaatteet!

Ilona kirjoitti...

Tosi söpösiä olet tehnyt! Minunkin on pitänyt tuota kuminauhaompelua kokeilla:)

Annika kirjoitti...

Ihania taas :) Varsinkin tuo sininen mekkonen tosi kaunis. Minäkin ostin ommeltavaa kuminauhaa, mutten ole vielä keksinyt sille käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä sä oot ahkera! Tosi ihania vaatteita =)

T: Virpi

Mirka kirjoitti...

I-H-A-N-I-A vaatteita olet tehnyt!!!! Miusta tuntuu, että miun on suorastaan pakko yrittää tehä semmosia resorillisia farkkuja vielä. Sammareita oon noin tehnykin, mutta ne tähtifarkut on ihan tosi kivoja!!