maanantai 5. lokakuuta 2009

Lintupaita

Olen ihaillut mm. Annikalla ja Anskulla ihania kankaanpaino juttuja. Joten olihan munkin pakko kokeilla vuosien jälkeen. Kangas on viskoosia mutta otin riskin ja painoin kun värien (emo) kyljessä vakuuteltiin että toimii. Pesutestin tein uteliaana käsin ja värit ei ainakaan suht kovassakaan hankauksessa olleet moksiskaan.

Vähän painopinta jäi kovaksi. Ei kiva. Eli seuraavan kerran kun tulee painovimma jaksan odottaa värejä netistä enkä ryntää lähimpään kangasvärejä myyvään liikkeeseen. Kuvassa paita näyttää jotenkin nuhjuiselta. Todellisuudessa se ei ole sitä. Litru se on ja kaulus näyttää kamalalta mutta istuu päällä kuitenkin nätisti. Farbenmixeistä löytyi lintunauhaa, joka sopi paitaan kuin nakuutettu.

Painaessa tuputtimessa oli liikaa väriä ja se näkyy joissakin kohdissa mutta kuitenkin aikas hyvä ekaks testiksi. Kaulukseen kokeilin tuollaista valmista nauhaa, jota käytetään ainakin kestovaipoissa. En tykännyt kiiltävästä puolesta, joten laitoinkin sen väärin päin. Päädyin kuitenkin siihen, että ensi kerralla jaksan tehdä kaitaleet kankaasta. Kaikki pitää aina oppia kantapään kautta.

Kaava; Ottobre 1/07 t-paita kirjekuoripääntiellä
kangas; KangasMestarit

2 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Hieno paita! Ja edellisen postauksen farkut on ihanat!! Ihan nova starit tulee mieleen.

PikkuHoo kirjoitti...

Varo vaan tuo painaminen on koukuttavaa hommaa ja niksit oppii painaessa. Mullakin oli ensin nuo emotuotannon värit mutta en tykännyt niistä yhtään, Folk Artit on ihan eri luokkaa.