keskiviikko 29. elokuuta 2012

Tissis - täälläkin

Minäkin hurahdin tissiksiin. Tein heti kaksi.


Tämän vihreän tein tiistai-iltana kun keskiviikkoaamuna meillä oli viideltä lähtö Pietarsaareen. Ilmoitin miehelleni puoli tuntia ennen kuin Eurokangas sulki, että nyt on päästävä kangaskauppaan ja illalla mekko oli valmis.
Väri on jännä. Kävin Prismassa ja tajusin, että se on melkein Prisman vihreä mutta ei kuitenkaan. Toisella kertaa Stokkalla mietin, että ehkä se on enemmänkin Stokkan vihreä. Joka tapauksessa mekko on kaunis, yksinkertainen ja olen saanut valtavasti kehuja, kun minulla on ollut tämä mekko päälläni. Sekä väristä että mallista. Ja kesän vihreään villitykseeni mekko on sopinut mahtavasti!



Tämä pilkullinen oli koeversio, joka on sekin päässyt käyttöön jo monesti kesän aikana. Mekko on kyllä käsittämättömän mukava ja helppo vaate.
Olen tehnyt näitä jo kolme. Yksi pitkähihainen odottelee tuolla kuvaamista. Esittelen senkin kun saan aikaa ja valoa kuvaamiseen.

Aloitin elokuun puolessa välissä uuden työn ja se on pitänyt kiireisenä. Iltaisin välillä olen ollut niin päästäni pyörällä, etten ole pystynyt tekemään mitään suurempaa aivotoimintaa vaativaa käsityötä.
Huomenna aloitan täydennyskoulutuksen ja odotan sitä innolla. Aiheet ovat sellaisia, että ehkä koulutus näkyy täällä blogissakin jollain tavalla. ;)

I too made a few of these dresses that a Facebook group and half of the finnish sewingblogs and seamstresses have gone totally mad about. I don´t blame them. The dress is really comfy and looks pretty. And the funny thing is it suits all kinds of body types.

Kankaat: Vihreä; Eurokankaan palalaari, pilkullinen; mahdollisesti JättiRätti (kangas on ollut niin kauan kaapissa, etten enää yhtään muista mistä se on...)
Kaava: ´Tissis´ Ompeluelämää ryhmästä.

* Tissis on Me&i:n Wallpaperdress-mekosta piirretty kaava, joka on kiertänyt pyörremyrskyn lailla Fabebookin Ompeluelämää ryhmässä. Kiitos Minnalle, jolta sain omani.

torstai 16. elokuuta 2012

Ariel

Neitokainen haluaa aina välillä syliin kun lueskelen blogeja. Kun Mekkotehtaan Sunna esitteli Tähkäpään neitokainen istui sylissä ja ilmoitti; "ÄITIIIII!!! Ihana nukke! Minäkin haluan!". Aloin selvittämään mistä nuken voisi saada ja päädyin Disney storen sivuille. Siellä oli kuva Ariel-nukesta ja neitokainen rakastui. Muusta hän ei seuraavan parin viikon aikana puhunutkaan. Ja kun vietimme kesälomamme aamusta iltaan yhdessä, sitä puhetta riitti. :)
Juttelin asiasta myös sisarelleni, joka on neitokaisen kummitäti. Kummitäti (joka tekee mitä vain kummityttönsä puolesta♥) pisti tuulemaan ja soitti parhaalle ystävälleen, joka oli lähdössä seuraavana päivänä Lontooseen. Ja niin kummitädin parhaan ystävän matkassa Englannista meille muutti Ariel.


Arielista on tullut kuin perheenjäsen. Neitokainen haluaa ottaa Arielin mukaan joka paikkaan. :)
Olin ajatellut, että neitokaiselle voisi hankkia jossain vaiheessa tyttö-nuken (ei siis enää vauva-nukkea) kun meillä ollaan jo niin isoa tyttöä. Joten Arielin bongaus tuli loistavaan saumaan. Yritämme olla hankkimatta ylimääräisiä leluja tms. neidille, mutta 3 ½-vuotis´synttärit´ olivat sopivasti heinäkuussa, joten sovimme kummitädin kanssa, että tämä oli hänen 3½-vuotislahjansa. ;)

Ja kyllähän merenneito tarvitsi ihmistyttönä ollessaan vaatteita.



Mekko ja syksyksi tai lämpimäksi kesäpäiväksi huivi. Kesällä huivi suojaa ihanan punaisia hiuksia auringolta ja syksyisemmällä ilmalla huivin voi kietoa kaulaan.


Viileämpiä päiviä varten virkkasin villatakin ja lippispipon.





Mekkoja tytöllä ei voi olla liikaa! Ja jalkoihinkin tarvittiin jotain. Ei hienon neidin sovi tepastella paljain jaloin jatkuvasti.



Eräänä iltana neitokainen alkoi itkemään; Arielilla ei ollut yöpaitaa! Seuraavana aamuna neidin riemulla ei ollut rajoja kun herättyään hän huomasi, että yön aikana Ariel oli saanut yöpaidan.

Olin unohtanut kuinka koukuttavaa tämä pienten vaatteiden ompelu onkaan. :) Ja onhan tuo nukke valloittava!
Tervetuloa perheeseen Ariel!

Little miss fell in love with the Rapunzel-doll she saw in Mekkotehdas-blog. I surfed the net and found out that Disney store sells all the wonderful princess dolls. Little miss saw the Ariel-doll and fell in love.
I mentioned it to my sister who is my daughters godmother and she called her best friend who was on her way to London the next day. My sister asked if her friend could look if she could find the Ariel-doll for little miss. And so for her 3½ ´birthday present´ she got the Ariel-doll. She´s so in love with the doll that she wants to take it every where with her. And the little mermaid needed clothes so mama sewed them for Ariel. 

Kaavat; omia (mallia otettu mm. Mekkotehtaan kirjasta ja blogista).
Kankaat; jämäpaloja eri ompeluksista.

tiistai 7. elokuuta 2012

´Peppi´-mekko

Äitini bongailee minulle aina välillä kankaita. Kerran hän oli bongannut Marimekon Nadja-kangasta ja soitti minulle, kysyäkseen minkä verran Iloiseen takkiin menisi kangasta. Ja koska kyseinen mekko on legendaarinen ja ihana oli kankaasta pakko tehdä oma kopio mekosta. Nimenomaan kopio; taskut ovat kaikki Marimekon kankaita, napit ovat vastaavanlaiset kuin alkuperäisessä ja taskujen paikat katsottu kuvien perusteella.






Pikku-neiti nimesi tämän ´Peppi-mekoksi´.☺ Käytös oli hyvin peppimäistä kun kuvia mekosta yritettiin ottaa.☺

Lisäksi tein valmiiksi pitkään paloina kaapissa odotelleen paidan. Muistelisin, ettö olen painanut kangasväreillä etukappaleen joskus, mutten löytänyt sitä mistään. Joten ei muuta, kuin leikkelemään uutta etukappaletta. Jostain ompeluksista oli jäänyt pala mustavalkoista raitatrikoota, josta sain juuri leikattua etukappaleen. Punaisiin resoreihin päädyin, koska mustaa eikä valkoista ollut tarpeeksi ja paita kaipasi jotain kivaa piristystä, joten pitkään päässäni (ajatuksen tasolla) muhinut ankkuriapplikaatio pääsi paitaan. Paidan ompeluun meni ehkä 15 minuuttia... Jei! Yksi ufo tehty valmiiksi! :D



Marimekko has a classic dress called Iloinen takki (´happy dress´). When my mom bought the Nadja-fabric I knew I had to make a copy of the dress. Little miss calls this the Pippi Longstocking-dress.☺

I found an ufo-shirt from my fabric cupboard and decided it was about time to finish it. It took maybe 15minutes to sew it... A splash of colour to brighten up the shirt from the red anchor and the sleeves and collar.  

☺ Suuren suuret kiitokset kaikille kommentoijille ja tervetuloa uusille lukijoille. Kommenttinne ilahduttavat aina!

Kaavat: Takkimekko - Chihuahua Ottobre (1/2010), (paidan kaava luultavasti) More Grey Ottobre (4/2011).
Kankaat: Takkimekko; Marimekko - Nadja, Paita; valkoinen Virpakka, raidallinen Eurokangas.