tiistai 10. elokuuta 2010

Dagikseen

Nyt on aloitettu meidän perheessä uusi arki. Stellan dagis on alkanut hyvin ja minäkin tapasin uudet oppilaani tänään. Itsellä pää on sekaisin uuden työpaikan ja kaikkien uusien juttujen kanssa mutta eiköhän se siitä. Stella on ollut super reipas ja viihtynyt dagiksessa hyvin (suuri helpotus äidille :).
Päiväkotivaatteita on tullut ommeltua, vaikka totesin kun nimikoin neidin vaatteita, ettei me oltais näitä edes tarvittu. Onneksi näissä on kasvuvaraa, joten saa sitten ottaa käyttöön myöhemmin. 

Tämän paidan ajattelin farkkujen kaveriksi. Meiltä löytyy useampia farkkuhameita ja mekkoja sekä farkkulegginsejä sekä farkkuja vino pino.

Pilkullinen tunikapaita ja niihin sopivat leggarit. Paidan idea on muhinut jo kauan mielessä, mutta vasta nyt sain toteutettua sen. Rinnassa on samettinauhaa sekä siitä pieni rusetti sekä nappi koristeena. Leggareiden kangasta ei ollutkaan niin paljoa kuin luulin ja jouduin tekemään näihin etu- ja takakappaleeseen kaarrokkeet. Mutta lopputulos on hyvä ja setti on ihana.

Kaavat;  Ottobre; Lelle-legginsit (6/08) koko86, paita (muokattu 4/06) koko86.
Kankaat; Punainen pilkullinen KangasMestarit, mustavalkoinen pilkullinen trikoo JättiRätti, musta trikoo Eurokangas.

7 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Suloisia vaatteita!

Tsemppiä uuden arjen opetteluun! :)

JenniE kirjoitti...

Kivoja päikkyvaatteita, mä niin tykkään pilkkukuoseista! Ja voimia arkeen! Itse en ole vielä jaksanut ommella mitään, mutta kunhan tässä taas lomien jälkeen pääsee käyntiin niin eiköhän jotain taas jaksa tehdä.

Katja kirjoitti...

Oikein kivoja vaatteita! Ihanat kankaat :)

-Anni- kirjoitti...

Tosi nättejä olet tehnyt.
Ja aivan mahtava kuulla että pääsitte hyvin töiden ja dagiksen alkuun sairastelujen jälkeen!

Mirka kirjoitti...

Jaksuja uuden arjen aloitukseen :) Meillä sama homma tässä. Onni oli hyvin viihtyn paitsi päiväunien aikaan oli tullu lohduton ja kova itku, että sisko oli tullu eskarin puolelta lohduttaa, mutta olikin ite purskahtanu itkuun :( Ja sama homma unilta herätessä. Mutta kun menin hakee, niin siellä oli täysiä leikkimässä ja sanoi menevänsä huomennakin :)

Ihania ompeluita jälleen! Ja huoh. Mie inhoon nimikoida!!!! Aion ihan vaan mustekynällä vetää puumerkkiä. Ja itetekemiin en laita ollenkaan, niissähän lukee se miku-teksti jo, ei niitä muilla ole :)

Susanna kirjoitti...

Suloisia paitoja!

PaaPii kirjoitti...

Tykkäään sinun ompeluksista tosi paljon! Ihania kankaita ja malleja!