torstai 28. tammikuuta 2010

Girlie

Stellalla alkaa olemaan jo niin paljon vaatteita (sekä äidin tekemiä että ostettuja) etten tällä hetkellä oikein osaa tehdä hänelle mitään. Koska ompeluintoa löytyy tein serkkuni tyttärelle muutamia vaatteita.

Toiveena oli tunika ja legginsit. Koska itse olen tykännyt hurjasti meidän Muksis tunikasta ajattelin käyttää hyväksi havaittua mallia. Ja tietenkin Lelle-legginsit kaveriksi. Tällä kertaa käytin vähän tukevampaa trikoota tunikaan, jottei kaulus lörpöttäisi.
 
 
Jotta setti menisi pidempään on sekä tunikassa että legginseissä kasvuvaraa hihojen resoreissa että lahkeiden käänteissä.

Kun näin tämän täällä (niin ihanat) oli mallia pakko päästä kokeilemaan. Ensin tein Metelle ja kun siitä tuli niin ihana oli pakko tehdä samanlainen myös Stellalle.
 

Pienemmälle hempeämpi ja isommalle vähän enemmän väriä. Kertoo myös meistä äideistä nuo värivalinnat. :)

Saa nähdä kuinka paljon ehdin ompelemaan lähiaikoina. Saumuri on yhä etelässä huollossa ja varsinkaan trikoovaatteiden ompeleminen ei jotenkin nappaa ompelukoneella kun saumuriin on tottunut. Lisäksi muutamme kuukauden päästä, kolmen vuoden seikkailujen jälkeen, takaisin Turkuun. Joten hässäkkää tulee riittämään.
Kaavat: Muksis-tunika & kukkopilli toppi Ottobre 1/09, Lelle-legginsit Ottobre 6/08 omin muokkauksin.
Kankaat; Laura Ashley trikoo & lycratrikoo Eurokangas, kukkapuuvilla kirppari löytö, napit valkoiset anopin aarreaitasta, pinkit KangasMestareilta.

16 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Vais niin siinä sitten kävi, että Turkuun lähdette. Ikävä kyllä tulee, mutta eihän se maailman äärissä ole.

Käy nyt ihmeessä ostamassa se lanka niihin rannekkeisiin, niin teen sulle ne :)

Sani kirjoitti...

Voi kun nättejä taas, varsinkin nuo kaks alimmaista :).
Tuota mallia täytyy kyllä itsekkin kokeilla.

Mirka kirjoitti...

Onpa suloiset jälleen! Miun pitäs kans ettiä joku kiva puuvillatunikan ohje, noille mein vähän isommille tytöille :) Puuvillakankaita ois kaapissa, mutta en niille mitään osaa tehdä. Uusimman ottobren mekkotakki ois kyllä yks hyvä vaihtoehto, mutta en oo kyllä jaksanu kaavojakaan piirtää :-D

Tsemppiä muuttohässäkkään!!!

meenu kirjoitti...

Oi, miten ihania tunikoita taas, etenkin noi kaks alinta oli aivan ihanan näköisiä! Niistä tulee suloinen kesäfiilis!

-Anni- kirjoitti...

Pim pam:in kautta tänne löysin, vitsi mitä ihanuuksia! Toi kukkakangas on äärettömän kaunis. Teetkö tilauksesta?

Hanna kirjoitti...

Niin tyttömäisiä :) Kivalta näyttää tuo ekakuvasetti ja kyllä nuilla puuvillatunikoillakin kelpaa kulkea.

Mulla ei olis alkuunkaan sinniä ommella trikoovaatteita taviskoneella :D Saumurilla kaikki tapahtuu niin nopeaa. Meilläkään ei oo mitään akuuttia pulaa mistään niin teen tällä hetkellä itselle jotain ja sitten onneksi on monta vauvaa kevääksi syntymässä niin vauvalahjoja on aina mukava tehdä :)

PaaPii kirjoitti...

Voihan söpöys!! Ihania taas :)

Annika kirjoitti...

Ihania taas vaikka kuinka! Tykkään noista kaikista ja kivoja kankaitakin olet käyttänyt :)

Jade kirjoitti...

Noi mekot on ihania! Tosi hauskan mallisia ja kangas sopii siihen täydellisesti:) Kohta voit perustaa lastenvaateliikkeen ku täällä tilaillaan jo!
No Turussa saat sitten aina onnettomuuden sattuessa pikaapua, koska siskon konetta saa aina lainata! Ja saumurin saat nopeemmin korjaukseen. Vitsi oon niin innoissani et tuutte taas tänne:) Päätin jo että mennään kesällä kolmestaan samppikseen stellan kanssa.

Minna kirjoitti...

Oi kuinka ihana nähdä että innostuit ompelemaan kukkopilli tunikan ja vielä kaksin kappalein:) Malli on kyllä aivan mainio ja nättiä kangasta olet käyttänyt!
Tykkään myös tuosta tunika setistä:)

-piia- kirjoitti...

Vau! Nuo tunikat ovat kyllä niin ihanan näköisiä, että pitäisiköhän itsekin koittaa samaista mallia...

Inkeliina kirjoitti...

Ihania kukkavaatteita! Turussa on hyvä asua ;)

-TIINA- kirjoitti...

Tuota kukkopilli-tunikaa minunkin on ollut tarkoitus kokeilla....kas kummaa kun en ole ehtinyt ;)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa yllätys - en ollut vähään aikaan käynyt blogissasi ja sitten yhtäkkiä luen, että olette muuttamassa! Sinua tulee ikävä - tuli heti mieleen toissa syksy ja se, kuinka mukava oli tehdä töitä sinun kanssasi! Olen usein ajatellut soittaa ja tulla kyläilemään, mutta sairastellut niin paljon, että kyläilyt yleensäkin ovat jääneet hyvin vähälle. Toivottavasti nähdään kuitenkin vielä - eihän Turku maailman äärissä ole, niinkuin Hanna jo tuossa totesi! =) Merja

Matleena kirjoitti...

Ihania vaatteita oot tehny, ja ihana on myös tämä koko blogi! -Vastavierailulle tulin, eikä tämäkään jää viimeiseksi vierailuksi! ;)

Mamuli kirjoitti...

Tulen myös ihastelemaan noita kukkopilli-raglantoppeja. Aivan ihania ovatkin!