Minulla on ollut pitkään pieni pala vaaleanpunaista joustofroteeta kaapissa, jonka halusin ommella pois kangaskaapista pyörimästä. Yksinkertainen singoalla lintuapplikaatiolla.
Tein kesällä myös itselleni lepakkopaidan. En ole koskaan ajatellut, että sellainen sopisi minulle, mutta ostin mustan todella kivan lepakkopaidan alennusmyynnistä. Ihastuin paitaan niin, että ajattelin tehdä toisen samanlaisen. No, sanotaan vaikka näin; tulipa tehtyä. Raitakangas ei vaan toimi.
********
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Seuraan montaa ihanaa blogia ja tämä on aina yhtä vaikeaa. Annan nyt tunnustuksen eteen päin sellaisille, joille en muistaakseni ole aiemmin tunnustusta antanut.
Kaikula - kivoja käsitöitä, kauniita kuvia.
Kotikolon oivallukset... - oivaltavia käsitöitä ja aina inspiroivat postaukset. Lisänä loistavat tekstit.
Made for Apes - tyylikäs ja iloinen ompelublogi, jonka loistava emäntä keksii aina jotakin hauskaa.
Ikuinen vauvakuume - ihania iloisia lastenvaatteita.
NuppuNeula - inspiroivia, kauniita ompeluksia.
Kaavat: omia.
Kankaat; Eurokangas.
10 kommenttia:
Hei, kiitoksia kovasti tunnustuksesta! Olen ihan otettu! :)
Ja vielä kehuja sulle tosta mekosta! Tosi kiva idea toi lintuhäkki. :)
Niin kaunis tuo singoalla =)
siulla on takuuvarmatyyli kyllä, eli tuo lintuaplikaatio on niin hieno! Ja ihan siun tyyliin sopiva, vaikka siis pikkuneidille on :)
Mukava saada tunnustusta yhdeltä bloggari-idoliltaan. Laitan sen esille seuraavien ompelusten kera.
Oi, ihastuin täysin tuohon lintuhäkki-singoallaan! Todella kaunis :) Ja ei lepakkopaidassakaan miun silmiin oo mitään vialla? :)
Ihania ompeluksia!
Todella ihana tuo singoala. On niin sanotusti just mun genreä;) Singoala on mahtava malli froteemekkoon ja sitten tuo väri ja tyylikäs applikaatio...Täydellinen.
Ihana lintumekkonen! Applikaatio on suloinen! :)
Hei kiiiitos tunnustuksesta <3
KIiitos takaisin päin :) Tunnustetaan nyt toisiamme oikein urakalla...
Itsekkään en ole päässyt lepakkopaitojen sielunelämään sisälle (niin kuin en moneen muuhunkaan)...Sinulle kyllä näyttää kuvan puolesta sopivan.
Ihana tuo aplikaatio!
Todella onnistunut singoalla. Aplikaatio on niin kaunis!
Lähetä kommentti