tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kevättä

Keväällä on aina kauhea härdelli. Kotona ja töissä. Mutta vihdoin se koitti; kesäloma. ♥

Jotain olen sentään käsitöiden sarallakin tehnyt toukokuun aikana.

Neitokainen näki autokankaan kangaskaapissa ja ilmoitti, että haluaa siitä mekon. Ja äitihän ompeli. Ja legginsit kaveriksi.






Ekassa kuvassa on vanhat leggarit kun jostain syystä olin tehnyt leggareista niin suuret, että ne melkein putosivat hoikkiksen päältä ja lahkeetkin olivat liian leveät. Kuten alemmista kuvista näkee.

Meillä ei nykyään voi ottaa kuvia, niin ettei homma menisi ihan pelleilyksi. 
Keskustelu menee yleensä näin:
Minä: ´Otetaan kuva`. 
Neitokainen: ´Joo, pelleilykuvia!´
Minä: ´Ei kun ihan tavallisia nättejä kuvia.´
Neitokainen: ´Eiiii! Pelleilykuviaaaa!`
Ja päädymme ottamaan pelleilykuvia, koska muuten en saa kuvia ottaa.

Dagistätejä halusin taas kiittää ja muistaa jollain itsetehdyllä. Tällä kertaa inspiraation tarjosi Finlaysonin kevään trendien esittelyillasta saatu salkku, joka sisälsi kivan kesäkassin kaavan. Neitokainen sai valita itse kankaat jokaiselle tädille. Ja koska kesäkassit ovat käännettäviä, neiti sai valita kaksi kangasta jokaiselle. Omasta mielestäni neiti osasi valita todella kivat kankaat. ♥





Little miss set her eyes on this caravan fabric in the cupboard and wanted a dress. Mommy took out her scissors, pattern and fabric and go to work. She loved the dress. I made a pair of leggins to match but the new pattern needs loads of fixing. Thery´re far too big - all over. 

Little miss is home with me june and july for the summer holidays and I wanted to make something to say thanks for the ladies at the kintergarten. Miss S loves to go to kintergarten, likes the employees and has loads of friends there. After playing around with loads of different possibilities I ended up making reversible summer totes. S picked the fabrics and mommy sewed.

Kaava: mekko - oma. Kassi - Finlayson.
Kankaat: Ikasyr, Eurokangas.

7 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Ihanan reipas setti! Ja kivoja kasseja:)

Nova Melina kirjoitti...

Kivoja juttuja oot tehnyt. Varmasti on tyytyväisiä päiväkodin tädit kun saivat nätit kesäkassit olalle. :)

Matleena kirjoitti...

Ihana automekko ja sävyyn sopivat leggarit! =) Ja tosi hienot kassit sai täti, wau!

Matleena kirjoitti...

Pakko korjata.. *tätit =)

piipadoo kirjoitti...

Täälläpä toinen, joka sai lyötyä arvioinnit kansiin ja kirjoihin ja pääsi lomalle! Nyt keräillään virtaa elokuulle, eikös vain.

-Paula

mira kirjoitti...

onpas kivoja kasseja ja vaatteet tietysti myös. Oliskohan tuohon kassiin kaavaa jossakin netissä? jossakin oli ohje kaupan muovikassista otetun kaavan/kassin tekoon mutta olen senkin hukannut :/

Emmiaa Haavikossa suhisee -blogista kirjoitti...

Eksyin blogisurffauksen seurauksena blogiisi ensimmäistä kertaa ja on heti pakko kommentoida, kun meillä kanssa halutaan aina ottaa niitä pellekuvia. :)