tiistai 30. elokuuta 2011

Arkeen ja juhlaan

Olen suunnitellut tekeväni uusia vaatteita itselleni. Ja projekti on jo niin pitkällä, että tein tunikan ja mekon.

Tunikan kankaan nähdessäni tiesin samantien mitä ja millaisen siitä teen. Helman pitsi (tai brodyyrihän tuo oikeastaan on) oli se juju, joka tekisi tunikaan sen ´jonkin´. Tunikan malli saisi olla simmpeli, jotta kaunis kangas pääsisi esille.




 Päädyin siis Bohemian tunikan kaavaan, jota tosin muokkailin, että sain siitä juuri haluamani. Ihana yksinkertainen arkivaate, jota ei tarvitse silittää. Pesee ja kuivaa henkarilla. I like!


Vietimme ystävieni kanssa 132-vuotis syntymäpäiviä. Koska juhlittavia vuosia oli melkoisesti järjestimme Punaiset juhlat. Punaista oli kattauksessa, kynttilöissä, ruuassa sekä tietenkin vaatteissa. Koska luulin, että minulla on jokin sopiva punainen vaate heräsin vasta juhlapäivänä siihen, ettei vaatekaapistani löydykään (enää) niin paljoa punaista kuin olin luullut. Eikä varsinkaan juhliin sopivaa. Joten kauppoihin. Mutta kun valmista ei löytynyt ja Eurokankaassa eteeni sattui hauska punainen hörhelökangas päädyin siihen.


 
Kangas oli täydellinen viimehetken mekkoon, sillä ompelin vain yläkäänteeseen kuminauhan ja olkaimet ja mekko oli valmis. Helmaa en edes huolitellut mitenkään; viimeinen frilla peitti siististi alleen kankaan leikatun reunan.

I´ve been planning on doing some clothes for myself. I finally got around to doing a tuniq for work and a very last minute dress for our 132 year birthday party. I´m quite happy with the way they ended up. Especially the black tuniq fits perfectly. 

Kaavat: Bohemian tunika (ottobre 5/09).
Kankaat; Virpakka, Eurokangas.

torstai 18. elokuuta 2011

Pitkällinen prosessi

Ystäväni kysyi voisinko tehdä heidän tyttöjensä leikkihuoneen tuoleihin päälliset sekä tyttöjen makuuhuoneeseen muutaman tyynyn. Tottahan toki voin tehdä. Tosin aikaa kului enemmän kuin itsekään uskalsin edes pelätä. Mutta onneksi niillä ei ollut kiire.

Hieman sain miettiä miten tuolinpäälliset toteutan mutta kaiken vääntämisen ja kääntämisen jälkeen sain niistä mielestäni tosi kivat! Ja mikä mahtavinta ´tilaaja´ tykkäsi niistä kovasti. Myös heidän tyttönsä tykkäsivät. Isompi tytöistä kantoi tuolit heti olohuoneen keskelle ja ilmoitti, että niiden paikka on siinä. :)


 Ystäväni toivoi jotakin kuvaa tuoleihin ja sain muutenkin vapaat kädet toteutukselle. Päädyin tekemään kruunut kun tuolit tulivat kahdelle pienelle prinsessalle. 


Tuota kiinnitystä mietin pitkään. En halunnut roikkuvia nauhoja vaan jotain siistiä ja yksinkertaista. Päädyin siis laittamaan tarrakiinnityksen tuohon takaosaan. 


Tuolit sopivat todella kauniisti sisustukseen, joka on aivan ihana! En kehdannut ottaa enempää kuvia kun oli kuitenkin kyse jonkun muun kodista...

Lisäksi tein kaksi tyynynpäälistä. Tyttöjen makuuhuoneessa on samasta pilkkukankaasta laskosverhot sekä vaaleanpunaisia ja valkoisia yksityiskohtia.



 Ja uskokaa tai älkää, mutta silitin nuo päälliset ennen kotoa lähtemistä. Ei ihan näytä siltä...

My friend asked if I could make two chaircovers for their daughters playroom and two pillowcases for the girls bedroom. Both match the rooms colours and style perfectly.

maanantai 15. elokuuta 2011

Viileneviin aamuihin

Aamuisin on jo viileää. Ja koska pyöräilemme, tarvitsee kypärän alle jo hieman lämmintä. Stella on kasvanut kesällä niin paljon, että kaikki pipot olivat käyneet pieniksi. Ja tarvitsin jonkin käsityön jonka voi helposti ottaa mukaan. Joten päädyin virkkailemaan...
 

Näin netissä tämän kuvan ja ajattelin kokeilla onistuisiko mallin tekeminen ilman ohjetta.  
Nyt kuvaa etsiessäni huomasin, että mallin ohjeen olisi saanut ostaa. 
Lippaan en oikein ole tyytyväinen mutta muuten lakista tuli oikein sievä ja hauska. Olin ostanut tätä lankaa kahdessa erässä ja tietenkin ne olivat eri sävyisiä. Omaan silmääni pistää vähän tuo langan vaihtumiskohta mutta muut eivät välttämättä edes asiaa huomaa.

Viime kesänä tein Stellalle tällä ohjeella virkatun myssyn. Koska myssy oli kiva, tein uuden.


Tämän myssyn aloitin jo kauan sitten. Syystä tai toisesta se oli jäänyt kesken ja nyt tein sen loppuun.



Hieman paksumpi, joten sopii paremmin syksyisiin aamuihin ja dagiksen ulkoiluun. Mietin vielä teenkö tähän vielä vuoren mutta toistaiseksi se saa olla ilman.


Ohjeet;  virkattumyssy Ottobre design, muut omia.
Langat; Novita Tennesee, Novita Miami. 

perjantai 5. elokuuta 2011

Mustaa , valkoista ja pinkkiä

Rakastan mustan ja valkoisen yhdistelmää. Mielestäni se on täydellinen mutta ainä välillä siihen on kiva (varsinkin lapselle) yhdistää jotain väriä piristykseksi.

Stellalla oli Lindexin musta-valkoruudullinen tunika, joka oli superlemppari. Koska tunika kävi pieneksi, tein samanlaisen uuden.

 Neiti halusi KOLME! ponnaria... Meillä asuu nykyään hyvin päättäväinen tyttö. 



Alkuperäisessä oli brodeerattuna lintu, joten kirjoin tähänkin linnun. Viimeisteli pinkin terenauhan kanssa tunikan kivasti. Hieman tere tönöttää mutta eipä se tahtia haittaa. :D

I made a tuniq for Stella. I love the combination of black and white spiced up with a colour. This time I picked pink. 

Kaavat: oma.
Kankaat: Eurokangas.

maanantai 1. elokuuta 2011

Kesän satoa

Olen ollut aika laiska ompelusten suhteen tänä kesänä. Olemme mennä viipottaneet ja ompelukone on saanut kesälomaa. Jotain pientä on kuitenkin valmistunut.


Olemme koittaneet tavata mahdollisimman paljon ystäviä kesällä ja tein itse muutamia viemisiä.



Elisa tekee mm. lumoavan ihania mekkoja. Varsinkin Koru-mekot ovat vieneet sydämeni täysin. Elisan luvalla tein oman versioni, jonka annoimme ystäväni tyttärelle kesälahjaksi.
 


Pieni herra sai puolestaan tuliaiseksi hernepussisetin. Oli hauskaa tehdä jotain ´poikaväristä´ vaihteeksi. :)

Tälläinen mekko oli jo viime kesän to do-listalla. Ja nyt sain sen aikaiseksi. Koska kankaassa oli tuollaiset hauskat raidat painettuna teinkin suunnitelmastani poiketen maximekon. Vähän se näyttää äitiysmekolta mutta toisaalta piilottaa kivasti kesän aikana herkutellut kilot. 


I´ve been lazy with my sewing this summer. But here´s a fiew things I´ve made. Elisa makes lovely clothes and has fabulous ideas. With her permission I borrowed her idea of a necklace-dress. Some beanbags for a sweet little boy and a dress for myself. 

Kaavat: koru-mekko; oma muokkaus, maximekko; oma.
Kankaat; Eurokangas.