maanantai 14. joulukuuta 2009

Nami nam!

Olen suunnitellut muffinsia tavalla tai toisella toteutettuna jo pitkään. Ja sitten eräänä iltana nukkumaan mennessä keksin tämän.

 
 
Viimeisen sysäyksen muffinsi-projekti sai kun ostin tuota muffinsinauhaa Peikonpojasta. Velouriin oli vaikeaa saada kaunista poimutusta, joten päädyin tekemään laskoksia. Kangas on jämät näistä housuista. Ja resoriksi laitoin vaaleanpunaista piristämään mustaa. Paidan kaveriksi kaapista löytyi vaaleanpunaiset velourlegginsit. Kauluksen ompelin kolmeen kertaan kun en millään meinannut saada siitä siistiä. Lopuksi silitin sen kanttinauhaksi ja voilá, sain siistin kaula-aukon. Löysin paikallisesta nappikaupasta vaaleanpunaisia neppareita, jotka vielä pelittivät nepparipihtieni kanssa! :) 

Kaava: Froteepusero Ottobre 4/03 (omin muutoksin) koko80.
Kangas: Eurokangas, muffinsin palat jämiä, resori Myllymuksut.

torstai 10. joulukuuta 2009

Pehmeää syömistä ja pilkkuja sisustukseen

Ensinnäkin olen aivan otettu kaikista ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. Suuri kiitos teille ihanille ihmisille kaikista ihanista sanoistanne! Mahtavaa kun kommentoidaan ja annetaan palautetta! KIITOS!!!

Viikonloppuna oli tehtävä Stellan syöttötuoliin uudet pehmusteet kun vanhat oli pakko saada pesuun. Mieheni ei ole vielä huomannut, että samalla aloitin pilkkujen ujuttamisen sisustukseen. ;) 


Värit sopivat sisustukseen ja pilkut sopivat pikku neidille. Täytyypi vielä sanoa, että tykkään kovin syöttötuolin mallista mutta olen ollut pettynyt siitä miten huonosti tuolin petsaus on kestänyt. Miehuksen piti tehdä alunperin Stellalle syöttötuoli, mutta ei ole töiltään ehtinyt. Puusepän lapsella on kummitädin ostama syöttötuoli. ;)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Chocolate

Sain viikonloppuna valtaisan ompeluinspiraation. Löydettyäni ruskean velourin kaapin perältä ajattelin, että pakkohan siitä olisi jotain keksiä. Olen ihaillut tällaisia huppareita Krimskramsilla ja siitä se idea sitten lähti...

Väriyhdistelmäksi tuli yllättäen suosikkini eli ruskeaa ja vaalenapunaista. Pilkullinen kangas on jo tutuksi tullut mm. tästä mekosta ja tästä tunikasta.


Susannan vinkistä silitin pilkullisesta kankaasta leikatun kaitaleen kanttinauhaksi ja ompelu olikin huomattavasti helpompaa ja lopputulos oli siistimpi kuin aiemmin. Hupparin kaveriksi velourlegginsit, joissa on kasvuvaraa sekä lahkeissa (kääntövarat) että vyötäröllä (napin ja reikäkuminauhan ansiosta).
 
Löysin varastoistani Tildan nauhaa, joka sopi settiin kuin nenä päähän. Ja Mikun inspiroimana koristeeksi sivusaumaan tuli tuplanauha, joka on mielestäni veikeämpi kuin yksinkertainen nauha. Kanttinauhaksi silitettyä nauhaa jäi yli ja siitä syntyi pieni ruusuke rintaan. Hieman tyttömäisyyttä meidän neidille, joka istuu potallakin helmet kaulassa.

Jouluompeluksia syntyy myös pikkuhiljaa. Mutten uskalla niitä sen enempää vielä esitellä, etten pilaa yllätyksiä. :) Taitaa blogi tulvia joulun jälkeen...

Kaavat: Kayla-kietaisuhuppari omin muokkauksin (Ottobre 3/09) koko80, Lelle-legginsit (Ottobre 6/08) koko80/86.
Kankaat: Kangastukku, JättiRätti, nauha Tildaa.

torstai 3. joulukuuta 2009

Nappi-tunika ja kangasholistin tunnustuksia

Lähestyvän joulun ja saumurin puutteen takia - ei inspaa tehdä vaatteita kun ei ole sitä hiiputin konetta - on kauhen vähän kerrottavaa ja näytettävää. 

Jotain olen sentään saanut aikaiseksi.
Tämä paita on ollut suunnitteilla jo pitkään. Stellalla on ollut kaksi Lindexin paitaa samalla idealla ja ne on ollut niin tykättyjä, että ajattelin kokeilla onnistuisko sellaisen tekeminen ihan omin käsin. Ja jälleen kerran lempiväriyhdistelmässäni: ruskeaa ja vaaleanpunaista.

Ruskea valkopilkullinen trikoo on ollut kangaskaapissa jo pitkään ja nyt se vihdoin pääsi käyttöön. Olkapäällä on piilonepparit pukemisen helpottamiseksi. Olen oikein iloisesti yllättynyt kuinka kiva ja onnistunut tämä on. Kaveriksi tunikalle vaaleanpunaiset legginsit et voilá!

Tämä tuli postissa tänään täältä.

Nämä Iinun paketit ovat niin kauniita, ettei niitä malttaisi avata! Nämä löytyivät paketin sisältä.

Pallofleeceä ja pallotrikoota. Molemmat aivan ihanan tuntuisia. Viime viikolla postista tipahti vielä lisäksi nämä. (Jotka näyttävät pesun jäljiltä kauhean ryppyisiltä!)
Kun pääsen vauhtiin kankaiden tilaamisessa niin ehdin jo toisessa päässä unohtamaan mitä olen tilannut. Nyt tilasin fleeceä kahdesta paikasta yhteen ja samaan takkiin, neljää eri babycordia yhteen mekkoon (pinkkikuviollinen ja pinkki täältä sekä valkoinen ja valkoinen kirjailtu täältä) mutta onneksi vain yhtä velouria (täältä). Toisaalta velouriin mulla olisi ainakin kolme eri ideaa... Toisaalta kaapin perältä löytyi loppukesästä tilattua ruskeaa velouria (täältä), jonka olemassa olon olin täysin unohtanut. Olen kangasholisti. Myönnän.