maanantai 16. marraskuuta 2015

Vaunuvarustelua

Halusin vaunuihin jonkinlaisen suojan istuimeen. 
Päädyin tekemään tyynyn, joka suojaisi istuinta pahimmilta kurilta ja toisi vähän lämpimyyttä syksyn tuiskuihin. 

I wanted a pram cushion to protect the pram and warm the little guy. 

Puoli-pallokangas; Elloksen rullaverho 
Kolmiokangas; Eurokangas
Levyvanu; Jättirätti.

Piirsin kaavan rattaiden istuimesta. Päällikankaaksi valitsin Elloksen rullaverhon ja pohjalle samaa kangasta, jota käytin ensimmäiseen vaunuverhoon. Välissä on paksua levyvanua. 
Ompelin turvavöille napinläpimäiset reijät, tosin hieman liian pienet ja turvavöiden lukkoja saa taistella reijistä läpi. Joten alum perin suunnittelemani kääntöominaisuus ei ole niinkään tullut käyttöön...

I drew the pattern from the pram seat. 
I chose two black and white fabrics I had at home.  


Ystäväni kysyi, jos voisin tehdä hänelle vaunuverhon. Tottahan toki! 
Homma oli sinäänsä helppo, kun heillä on samanlaiset vaunut kuin meillä. 

My friend asked if I could sew a pram curtain for their little man. 

Kankaat; harmaa siksak; Eurokangas palat
Hattarakekkerit; Viljamin puoti. 

Sain vapaat kädet kangasvalintojen suhteen. Yritin ilahduttaa sekä äitiä että poikaa ja valitsin sekä hillittyä että värikästä. Jossain vaiheessa iski vastustamaton hinku ommella harmaaseenkin puoleen hieman väriä, ekä saanut itseäni pidäteltyä. 

My friend told me to choose the fabrics. I tried to please both mother and son. The other side is a cool chevron and the other side a colourful party. 


Eipä noita harmaan puolen ommeltuja väripilkkuja paljoa näy, 
mutta tuovat ehkä vähän väriä elämään. 


Nuo Viljamin puodin kankaat ovat vain yksinkertaisesti niin ihania ja herkullisia! 

These fabrics from Viljamin puoti are just so delicious! 


2 kommenttia:

Laura/NauravaNappi kirjoitti...

Hyvät kangasvalinnat! Itsellä odottaa nimittäin sama Elloksen kangas samaan tarkoitukseen pääsyä ja tuota harmaata chevroniakin mulla on ollut :)

Hanna Mi kirjoitti...

Hyvälle näyttää! Tikkaukset harmaassa on kiva pieni väripilkku.