sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Pipo ja ihana uusi ompelukoneeni



Syksy saapui ja Stellan pipotilanne vaati kiireellistä päivitystä.

Pinkin puvun ja pinkin soft shell takin kaveriksi lilata vähän rauhoittamaan pinkin räikeyttä. Jasmiina oli kommentoinut kynäpaidan printistä, että se sopisi aplikaatioksikin. Siitä se idea sitten lähti. Mallaillessani kuviota pipoon satuin laittamaan sen tuollalailla vinoon ja tajusin, että kynästä voisi tulla jonkin kuvio. Kirjoin muliinilangalla mitä mieleen juolahti. Yllättävää, että syntyi sydän ja kiemura... (Jossain blogissa samalla idealla oli tehty pörriäinen mutten yhtään muista enää missä). Kynän reunat ovat liian leveällä siksakilla ommeltu mutten jaksanut lähteä purkamaan huomatessani asian kun pipo oli jo valmis. Kerrankin muistin ommella tuon merkin tuonne saumaan. Pipo onnistui tosi hyvin ja näitä taitaa tulla lisää. :)

Olen ollut onneni kukkuloilla torstaista lähtien. Sain kummitädiläni sekä äidiltäni syntymäpäivälahjaksi rahaa, vähän sijoitin itse ja sain tämän ihanuuden.

Singer 9940 (Kuva NetIdéesin sivuilta). 

Normaali hinnalla tähän ei olisi ollut varaa mutta 50% alennuksella sitä ei voinut jättää liikkeeseen. Nyt monta vuotta muhinut haaveeni uudesta ompelukoneesta toteutui. Tämä onkin ensimmäinen koneeni, jonka olen ostanut ihan uutena. On ollut niiiiin ihanaa ommella koneella, joka tekee kaunista tikkiä ja ompeleita löytyy valtava määrä. Nyt olenkin käyttänyt kaiken mahdollisen ajan mitä olen voinut ompelemiseen. ♥ 
Kaava; KokaLal. 
Kankaat; Lilavelour Eurokangas,  Pinkkivelour Furulunds (Västerås).

13 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

No onnea oikein kovasti uuden koneen johdosta!!!

Satu kirjoitti...

Tulipa kaunis pipo! Kirjailu on todella hyvännäköinen :)
Onnittelut myös uudesta koneesta! Näyttää sellaiselta peliltä, että sillä on ilo ommella:)

KA kirjoitti...

Onnea uudesta ompelukoneesta! Ja kiva pipo! :)

Iikkis kirjoitti...

Kiva pipo ja onnea uudesta koneesta! Kelpaa surruutella. =) Niin ja omaan blogiin laitinkin jo, että treffit tosiaan kiinnostaa.

Lottaspace kirjoitti...

Hei!
Kiva että kävit! Ihan hienosti meni! Muistan kyllä toi hieno pipo!

Kerttu kirjoitti...

Hauska tuo pipon kirjailu, tykkään.
Ja onnea uudesta koneesta :) Muistan kun itse osti ihan uuden koneen ja kyllä on sen jälkeen miettinyt, että miten sillä vanhalla ikinä sai mitään tehtyä :D

Mirka kirjoitti...

Siis WAU!!! Vähänkös olen kade tuosta koneostosta!!! Varmasti ihan mahtimasiina :)

Ja todella hieno pipo! Yksityiskohdat ja kaikki tosi hienoja! Onpas teidän neitokainenkin kasvanu kesän aikana ihan ison tytön näköiseksi :)

aeno kirjoitti...

Ihana uusi kone! Kelpaisi mullekin tuollainen. Kelpaisi kyllä tuo pipokin :D

Sannu kirjoitti...

Suloinen pipo.

Uusi ompelukone tuo aivan uutta ulottuvuutta ompeluhommiin. Minäkin hankin uuden, tosin käytetyn koneen, mutta haaveissa siintää vielä joskus ihan kirjovakin kone. Hyvällä alennuksella koneen kyllä sait!

Emmi kirjoitti...

Kyllä nyt tosiaan kelpaa ommella uudella koneella. Jään siis odottelemaan mitä ihanaa seuraavaksi meille esittelet! :)

Susanna kirjoitti...

Onnea uudesta koneesta ja ihana pipo, kiva kun tuo kuva kiertää melkein pipon ympäri.

PaaPii kirjoitti...

Aivan mielettömän söpö pipo! Kelpaa varmasti uudella koneella huristella :)

Tosi hauskoja kankaanpainojuttuja oli myös tuossa alempana! Hauska idea nuo kynät!

Niina kirjoitti...

Vähänkö hieno pipo!!! Voisin harkita tilaamista, jos sulla aikaa riittää? Ja vaikka mitä hienoja juttuja olit tehnyt muutenkin, oot super :)

Hali,

N