tiistai 22. kesäkuuta 2010

Päähän

♥ Haluan kiittä kaikkia kannustuksesta ja ihanista kommenteista. Olen liian herkkä ja pyörittelen helposti asioita aivan liikaa. Blogin pitäminen ja kaikki siihen liittyvä onkin haaste. Mutta ihana sellainen! Kaikki kommentit otetaan aina ilolla vastaan. Ja kaikille uusille lukijoille; Tervetuloa! :) 

Vaikka on kesä, meillä käytetään jonkin näköistä hattua joka päivä. Ja koska Stellan äiti on kyllästyväistä sorttia on hyvä olla monia erilaisia.

Olen varhaisteinistä asti virkannut varsinkin kesäisin paljon. Tänä kesänä virkkausinto on kohdistunut pipoihin. Raidallinen ´lippis´ on vähän retro ja hassu mutta kuitenkin tyttömäinen. Lipasta tuli hieman kulmikas ja tiedän miten se olisi pitänyt tehdä, mutten jaksa purkaa, joten saa olla kulmikas.

Olimme viime viikonloppuna kyläilemässä sisareni luona Helsingissä. Lauantai aamupäivän ohjelmaan kuului kierros Korkeasaaressa. Leijonaa ihmeteltiin kummitädin turvallisessa sylissä. Vaaleanpunaisen pipon tein tällä ohjeella. Tosin tein Stellan piposta pidemmän kuin ohjeessa. Olisin tehnyt vielä hieman pidemmän mutta lanka loppui. Tajusin vihdoinkin rapuvirkkauksen. Eikä se ollut ollenkaan vaikeaa. :)

11 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kivat myssykät! Tuollainen lippis pitäisi kokeilla tehdä, on niin kivan näköinen. Ja myssyjä saa tosiaan olla mooonta, eri asuihin ja keleihin... Kesällä on kyllä mukava virkkailla, työ kulkee mukavasti matkassa, kiva ja helppo tehdä ulkonakin!

miitu kirjoitti...

Ihania pipoja! Voi kun olisi tyttö ;)

Leppis kirjoitti...

Ihanan pirteän lippiksen olet virkannut. Itsekkin virkkailin kesälippiksen meidän 8-vuotiaalle neidille -on vaan jäänyt kuvaamatta ja bloggaamatta, joten kiitän muistutuksesta :D
Ja tuon alemman pipon ohje on mennyt minulta ihan ohi täytyy laittaa muistiin ,sievä myssy sekin :)

Anna kirjoitti...

Oi, mieten kauniit myssykät! Tuo raidallinen lippis on kyllä niin usloinen ja tuo almpi aivan ihanan hempeän tyttömäinen!

Anna kirjoitti...

ja tarkoitin tietenkin suloista ;)

Mar3ngi kirjoitti...

Ihania hattuja :) Raidallinen lippis on tosi suloinen!

Helinä kirjoitti...

Ihanat myssyt ja niin kauniit värit!!

Omppis kirjoitti...

Södet päähineet! :-)

PikkuHoo kirjoitti...

Minäkin tykkään pitää kesällä hattua niin itsellä kuin lapsellakin päässä. Pitäis itsekkin kokeilla virkaamista, kivan näköinen tuo ensimmäisen kuvan myssy.

Carula Q kirjoitti...

Aivan ihana lippis. ja niin tuo tpinenkin hattu kyllä..

Lady Näpertäjä kirjoitti...

Olen uusi kävijä täällä ja luin blogisi äsken alusta tähän päivään.. Pirteitä kankaita ja ideoita..