sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Lahjoja

Näitä pipoja piti tehdä enemmänkin mutta sain valmiiksi vain kolme. Yksi on puikoilla ja yksi pitäisi vielä tehdä. Onneksi lomaa on vielä jäljellä. ;)


Malli on oma. Se on sinäänsä saavutus, sillä en ole mikään neuloja. Mutta tälläiset pienet projektit sopivat kärsivällisyydelleni. ;)

I´m not much of a knitter but these small projects are just my cup of tea. I even managed to design the model myself.

Kolmen tytön perheessä kasvaneena ihastuin Mekkotehtaan Sunnan pinnityynyihin. Meillä oli aina pinnit ja pampulat hukassa kun niitä tarvittiin. Joten tein muutaman lahjaksi sekä yhden Stellalle, mutta vanu loppui, joten se odottaa laiheliinina kaapissa masuunsa täytettä.

The hairclip pillows were a great idea and I know how all the hairclips and pins tend to be missing so I made these matryoshka doll-pillows for our relative girls. 


Maatuskojen päässä on ripustuslenkki. Ylin nauha on satiininauharusetilla avattava, keskimmäinen tarranauhalla ja alin on pinneille eikä sitä tarvitse saada auki. Ja tietenkin vähän pinnejä ja pampuloita, ettei tarvitse ihmetellä maatuskojen käyttötarkoitusta.

Dagis tätien joulumuistamiset teettivät päänvaivaa mutta sain Inkeliinalta vinkin ja näihin päädyttiin. Tuli ihania ja tädeiltä tuli kiitosta ja ihastelua omaperäisestä ja kivasta muistamisesta.

It´s so hard to come up what to give the daycare personnel for christmas. I got a brilliant hint from Inkeliina about these and my problem was solved. 



Olimme ystäväni kanssa Osaava nainen-messuilla ja ostin sieltä jonkin verran käsityötarvikkeita, mm. kiinnisilitettäviä pikku ´timangeja´. Olin suunnitellut kummitytön ja hänen pikkusiskonsa paitoihin tämän tyylisiä
tuunauksia mutta koristekivet polttelivat, joten oli pakko päästä kokeilemaan. 

I´ve had these iron-on rhinestones for a while and now I finally got the right project. Our goddaughters and her sisters presents were pimped-up princess style.

 Onpas todella ryppyiset paidat! Hups!
 Tyttöjen äidin mukaan molemmilla on varsinainen prinsessavaihe meneillään, joten kruunut molemmille ja kummitytölle vielä nimen ensimmäinen kirjain. Hauskaa, helppoa ja nopeaa.

* Pää pursuaa ideoita ja aikaakin olisi kun lomaa on vielä jäljellä. Mutta miksi aina löytyy se mutta? Stellalle nousi kuume jouluaattona, joka jatkunut koko viikonlopun. Nuha ja yskä alkoivat jo alkuviikosta. Luulin jo, että kuume oli voitettu kun neiti oli tänään päivällä kuumeeton mutta iltaa kohden kuume nousi taas. Sairaana neiti ei halua päästää äitiä silmistään, haluaa olla sylissä nonstop ja ompelukoneen nähdessään neiti saa hepulin. Taitaa olla lääkärireissu edessä. *

torstai 16. joulukuuta 2010

Kiirettä

Ompelurintamalla on ollut hiljaiseloa. Ompelen pääasiassa iltaisin ja viimeaikoina olen iltaisin tarkistanut kokeita, kokeita ja vähän lisää kokeita. Väsymys tällä hetkellä on kosmista luokkaa ja sisko kysyikin tänään olenko varma, etten ole raskaana. Olen varma. Olen vain väsyttänyt itseni tekemällä töitä ja stressaamalla. Mutta ollaan jo plussan puolella. 3 työpäivää. Sitten saan olla Stellan kanssa kotona reilut kaksi viikkoa!

Nämä ompelukset ovat valmistuneet jo aiemmin, mutten ole ehtinyt/jaksanut/muistanut blogata niitä.


 Blogger kääntää kuvan väärin päin. Mrrr...
Ihanasta Stenzon trikoosta aiemmin tekemäni setti on ollut kovassa käytössä ja harmitti kun se jäi pieneksi. Onneksi kangasta oli vielä sen verran, että sain tämän mekon tehtyä. Harmi, ettei Iiinulla ole enää tätä trikoota myynnissä.
I´ve been really busy with work so I haven´t had time to sew. But these were made before my busy spell. A dress from a fabric I love. The colours are just so right for us.


Pikaompeluksena tein college hameen Stellalle dagikseen.  
A quick-sew skirt for daycare use.


Kun tänne etelään koitti talvi, piti juosta kangaskauppaan hakemaan kangasta kun tämän haalarin lahkeet olivat yhtäkkiä lyhyet. Stella on ottanut varsinaisen kasvupyrähdyksen syksyn ja alkutalven aikana. Joten laitoin samalla pituutta lahkeisiin ja hihoihin reippaasti.
Stella has grown a lot during this fall. And because we have had really cold and snowy weather a new
overall under the padded overall was a real must.

Ja vielä loppuun kuva neidistämme. Hän on keksinyt (ehkä serkultaan tai dagiksesta), että hiukset on saatava kiinni. Ja koska reppana on perinyt äitinsä hiusmallin taaperoiässä (olin itse kalju 2-vuotiaaksi) ei materiaalia ole paljoa. Mutta äiti tekee parhaansa. :) 
Stella doesn´t have a lot of hair yet but now she wants it tied up on a ponytail or two. The little lady really knows what she wants!


Neiti on keksinyt poseerausilmeen.

Joulua valmistelen mm. ompelemalla lahjoja, mutta tänä vuonna olen päättänyt, etten ota stressiä lahjojen tekemisestä. Teen ne mitä ehdin. Listalla olisi vaikka mitä...
Kaavat: Mekko; muokattu kamomilla-trikoopusero (1/10) koko92, trikoot; oma koko92, hame; oma koko92, Haalari; Suuri Käsityö Lehti (9/08) koko86/92.
Kankaat: Stenzon pilkkutrikoo Iinu, vaaleanpunainen trikoo, vaaleanpunainen fleece, valkoinen college Eurokangas, ruskea retrokukkapuuvilla Tilda. 

maanantai 29. marraskuuta 2010

Opettajan elämä näin joulun alla on hektistä.

             Kokeita,
                                       arviointia
                                                                        juhlia... 
Stressiä purkaakseni ompelen.

Meillä oli turkulaisten bloggaajien kanssa treffit ja teimme ihania nappeja. Näitä on tulossa joulupaketteihin. ;) Niin suloisia! Kiitokset Minnalle vielä viimeisestä! Voi mitä aarteita toisten jämätilkut olivatkaan!

We met up with a few bloggers from Turku. And we had a blast doing these. 
 

Stellalle sopii farkkulegginsit todella hyvin ja ne ovat helppo vaate tunikoiden kaverina. Kesällä Ruotsin reissulla löysin vihdoin farkkutrikoota ja nyt sain aikaiseksi ensimmäiset jeggarit.

Stella loves her jeggins, so I made a pair ´cause we use them all the time. I got to play and test my new sewing machine. 



Tuli melko pitkät, joten saavat hetken odotella kaapissa. Samalla testailin konettani. ♥

Tämä muffinssipaita on ollut niin suosikki, että tein toisenkin.
  The  cupcake shirt has been a favourite of ours so I made another one. This time with a giraffe.

Tämäkin serkun vanha. Tahrat jäivät suurilta osin piiloon kirahvin taakse.

Tein Stellalle nukenpeiton pukinkonttiin. Neiti on toivottavasti saamassa lahjaksi ensimmäisen oikean vauvanukkensa ja täytyyhän sillä olla peitto. Idea lähti ihanista nuppu-peitoista (joita minäkin toivon ehtiväni jossain vaiheessa kun jouluhässäkkä helpottaa hieman).

This is a christmasgift for Stella. I´ve heard that she might get her first babydoll this chirstmas so it will need a blanket.


Onko teillä ideoita/ehdotuksia mitä dagis-tädeille voisi tehdä joulumuistamisiksi? Ensimmäinen joulu kun mietin näitä ja olisi kiva saada kokemuksia, ehdotuksia ja mielipiteitä.
Haluaisin antaa jotain itsetehtyä. Ei mitään turhaa mutta pientä, sievää ja kivaa. Mikäpä sen parempi jos se on jotain käytännöllistä. Kiitokset jo etukäteen kaikista vinkeistä!

Kaavat: trikoot; oma.
Kankaat: farkkutrikoo Furulunds (Västerås), ruudullinen ja vaaleanpunainen puuvilla KangasMestarit.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Pitkästä aikaa...

Olen potenut huonoa omaatuntoa kun en ole ehtinyt päivittämään blogia. Olen tehnyt käsitöitä (paljon) mutta bloggaaminen niistä on tuntunut jotenkin ylivoimaiselta. Mutta nyt siis sain energiaa ja inspiraatiota! :)








Tämän mekon olen halunnut ommella jo pitkään. Kun Eurokankaan palalaarista löytyi ihanaa vaaleanpunaista vakosamettia (tosin vähän värivirheellistä mutta onnistuin kiertämään värivirheet) tiesin juuri mihin kankaan käyttäisin. Tämä oli ensimmäinen vaate, jonka tein uudella koneella. Pääsin heti kokeilemaan koneen kirjaimia sekä koristeompeleita takataskun yksityiskohtiin. Vyö on vieläkin ompelematta mutta vuorikankaana käyttämäni puuvilla ei näyttänyt kivalta, joten mennään ilman vyötä kunnes täydellinen kangas löytyy.






Housujen idea tuli Kreetalta. Ihailin hänen tekemiään housuja, jollaisten kaavaa olin etsiskellyt pitkään. Yhdistin hameen kaavan housujen kaavaan ja voilá! Kangas on superpinkki finecord mutta niin ihana. Housut tein vielä vanhalla koneella ja ero oli huikea! Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että osasin tehdä kaavan ja ommella mallin. Tajusin vasta kun hame ja housut olivat valmiit kuinka monimutkainen prosessi loppuen lopuksi niiden ompeleminen oli. Ihania onnistumisen kokemuksia!

Valitettavasti sekä hameessa että housuissa on niin paljon kasvuvaraa, ettei sovituskuvia ollut mitään järkeä ottaa mutta kunhan neiti kasvaa näistä tulee dagis lemppareita. :)

Paidan kangas on odottanut kaapissa ikuisuuden mutta en ole raaskinut käyttää sitä mihinkään. Kun kaivoin ompelukaapista nappeja housuja varten, hääräsin housut kädessäni ja kankaat sattuivat vierekkäin ja tajusin, että siinähän se on; täydellinen väriyhdistelmä.

Paidan kaava vaikuttaa tosi hyvältä. Ainoa ongelma on, että kaula-aukko oli hurjan pieni ja jouduin purkamaan kauluksen, jotta sain ommeltua nappilistan toiselle olalle. Nyt se on hyvä. 

Ja vielä loppuun... Uusi ihana ompelukoneeni teki tenän. Kankaan syöttäjät jäivät jumiin ala-asentoon eikä niitä saanut kotikonstein ylös. Menin Singer liikkeeseen, josta koneen ostin, kone lähetettiin huoltoon ja sain tilalle käyttööni samanlaisen koneen kun he saivat tietää, että huollossa menisi ainakin kahdesta kolmeen viikkoa. Ihan mahtavaa! Turun alueella on vaikeaa saada hyvää palvelua alan liikkeistä (lue Inkeliinan kokemuksista), joten olin todella positiivisesti yllättynyt.

I´ve been so busy with work that I´ve had the energy to sew but not to write about it. But now finally I took the time. The skirt has been on my to do-list for ages. Now it´s finally finished. I got so inspired by the skirt and this that I decided to try to make the same model as trousers. They were more complicated to sew than I realised - after they were both finished!

Kaavat: Ottobre; Liivihame ja -housut (4/07) koko92, kamomilla trikoopusero (1/10) koko92.
Kankaat; Vakosametit sekä vuorikangas Eurokangas, Hilcon busilis trikoo Tygpyssling, nauhat Iinulta.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Pikkuneidille 1-vuotisjuhliin

Serkkuni tilasi minulta tyttärelleen 1-vuotissynttäreille mekon. Hän löysi ihanan kankaan ja nauhan, joka sopi kankaaseen ja kertoi toiveensa mallista.


Lopputulos on ihana ja istuu neidille kauniisti. Myöskin serkkuni neuloma bolero on ihana ja on piste i:n päälle. Kangas on cerise-väristä pellavaa, jossa on valkoisia hentoja raitoja. Helmassa on samaa pitsiä, jota on vyötärönauhassa. Suloinen pikkuneiti.

My cousin asked if I could make a dress for her daughter for her first birthday party. She found this beautiful linen and the sweet ribbon and lace. She´s such a sweetie!
Kaava: Ottobre; Liivihame koko 80 (4/07), sama kuin tässä.
Kangas ja nauhat: Verkkokangas. 

torstai 21. lokakuuta 2010

Pilkkuhuppari

Tämä huppari on odottanut valmistumistaan jo ikuisuuden. Kun huppari oli melkein valmis tajusin, että resoria ei ollut tarpeeksi. Kun kävimme kesällä Ruotsissa ostin kahta vaaleanpunaista resoria ja sain vihdoin hupparin tehtyä valmiiksi.




Kangas on lojunut kaapissa jo pitkän aikaa. Odottanut oikeaa projektia, jotain sellaista johon raaskisin kankaan käyttää. Kaava on oma enkä ole lainkaan tyytyväinen. Liian pitkä eikä siitä tullut lainkaan sellainen kuin ajattelin. Kuuluu sarjaan ´tulipas tehtyä´. Mutta kangas ja värit ovat ihanat!

This hoodie has been waiting in the closet for a long time to get finished. And I´ve waited to use this fabric for ages. When I finally decided to do a jacket for Stella with a pattern of my own, it didn´t come out quite as I planned. That´s life (and sewing) I quess. But I still love the fabric and the colours!

Kaava: oma.
Kangas: Ruskea pilkullinen Hilco Tygpyssling, vaaleanpunainen pilkullinen JättiRätti, vaaleanpunainen resori Furulunds (Västerås).

maanantai 11. lokakuuta 2010

Cutie-huppari sekä tuunailua

Meillä on ollut rankat pari viikkoa. Sukulaisen menetys ja valtava määrä töitä. Olen jaksanut ommella, mutten blogata. Olen huomannut, että ompelemisesta on tullut minulle terapiaa. Saan olla omien ajatusteni kanssa, eikä asiat ahdista kun saan käsitellä niitä kuin huomaamatta ommellessani.

It´s been rough couple of weeks. My relative past away and I´ve been swamped with work. I´ve had the energy to sew but not to blog. Sewing is like therapy for me. I get to think without thinking. 

Ostin valtavan kasan vaatteita kummityttöni tarhakaverilta. Eräs ihanuus oli vaaleanpunainen toppaliivi. Ihanan hempeä vaaleanpunainen vaati kaverikseen jotain rauhoittavaa.
I bought a huge pile of second hand clothes from a friends friend. One of the most delicious things was this padded vest. But it needed something less sweet to combine it with. 
 




Päädyin harmaaseen. Täydellinen tummanharmaa fleece löytyi ja dagiskaverin naulakossa roikkui hauskan mallinen fleecehuppari ja siitä se sitten lähti. Olen halunnut aplikoida tekstiä jo kauan ja nyt sain täydellisen tilaisuuden kokeilla. Muutama tähti vielä koristeeksi. Pipo tuli pika päähänpistona ja täydentää asun. Pipon helmaan testailin tähtiompeletta.

I ended up choosing grey ´cause I found the perfect shade of grey fleece. I´ve wanted to try applique letters and this was the perfect opportunity. And some stars for the star-girl. 
 
Kirsikalla on ollut hauskoja t-paitojen tuunauksia ja niiden inspiroimana tartuin Stellan serkultaan perimään pitkähihaiseen trikoopaitaan. Siinä oli muutama tahra paidan etumuksessa, jotka eivät lähteneet pesussa pois, joten piilotin ne muffinssien alle.

I´ve admired Kirsikka´s t-shirts and decided to try one myself. Stella inherited a longsleeved t-shirt from her cousin which had a stain in the front. So I hid them. 
 

Hauskat tuli. Näitä täytyy tehdä lisää. Kiinnitin kuviot kaksipuoleisella liimaharsolla ja ompelin suoralla. Vähän mietin kuinka nuo reunat käyttäytyvät pesussa. Lähtevätköhän purkautumaan? En kuitenkaan halunnut aplokoida perinteisellä siksakilla koska halusin pitää kuvion mahdollisimman keveänä.

I think it looks great. It was fun and easy and quick. I´m just a little apprehensive about how it will survive the washing machine...

Kaava: Muokattu Kärry-huppari Ottobre (4/10) koko86.
Kankaat; fleecet Eurokangas, resori Myllymuksut.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Pehmoista

Tein Stellalle pehmoisia housuja dagikseen.
I made some comfy pants for Stella.





Pienet housut olivat baby shower-lahja sisareni ystävälle. Niin pienet ja suloiset.
Vyötäröresorin sisälle laitoin kuminauhan kokeilumielessä. Enkä osaa päättää mikä olisi merkille paras paikka. Joten olen kokeillut sitä vähän sinne sun tänne.

The tiny pants were a baby shower gift for my sisters friend. So small and cute.
I put a elasticband inside the waist for a change. I just can´t seem to deside which would be the best place for my label. So I´ve been experimenting. 

Kaavat; Punaiset: Hupsis Ottobre (1/09) koko86/92, vaaleanpunaiset: oma kaava (sama kuin näissä) koko86/92, pienet pinkit: oma koko56/62.
Kankaat: punainen velour Eurokangas, pinkki velour Furulunds (Västerås), resorit Myllymuksut & Eurokangas.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Helmiä, käytännöllisyyttä sekä matkimista

Olen yrittänyt keksiä kaikkea hauskaa tekemistä Stellan kanssa kun hän on ollut sairaana ja viikonloppuisin kun päivät tuntuvat pienelle pitkiltä. Viime viikolla teimme kaulakoruja puuhelmistä Stellan sairastellessa.
 Neiti lempilelunsa eli silikonimuffinssivuokien kimpussa lempi "baaba"-paidassaan.
Leivoimme myös pakastimen pullolleen pullaa yms. leipomuksia. Neiti leipoi elämänsä ensimmäiset pullat.
 Ja sitten ompeluihin. Kalenterini tarvitsi piristykseksi ja suojaksi kannet. Tein neuvolakortin kansien idealla kankaiset kannet. Jos kyllästyy voi aina ommella uudet. Kätevää. 
 Lisäksi ompelin jo pari viikkoa sitten Riikan mekkojen inspiroimana Stellalle dagismekon.

 Mekko on liian pitkä ja taidan lyhentää sitä, jotta se olisi kätevämpi käytössä. Punaiset leggarit tai sukkikset vaan jalkaan ja menoksi. Yksinkertainen ja helppo arkivaate. Tähtityön tähtimekko. ♥

Kaavat; Omia tai niin muokattuja niitä voi jo kutsua omiksi. 
Kankaat; pilkullinen puuvilla (tai puuvillasekoite) Ikea, tähtivelour Furulunds (Västerås), resori Eurokangas.
Helmet; Erkin Halli.