sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Hummani hei! (...ja kirjahyllyn lihotusta)

Olen jo pidempään halunnut ompelukurssilla koittaa kirjovaa ompelukonetta. Nyt sain tilaisuuden. Halusin tehdä simppelin mekon, johon tulisi jokin kuvio eteen. Tuntuu siltä, että meillä on vaaleanpunaista hurjan paljon joten päädyin ruskeaan. Voi sitten yhdistellä niihin vaaleanpunaisiin. :) 

 
 
Napit ovat hämyt. Niiden alla on nepparit, jotka kuvassa pilkistävätkin napin alta. Käytössä nepparit ovat piilossa. Vuori on vain yläosassa ja jämäpala tästä tunikasta. Suloinen pieni arkimekko.

Olen lihottanut kirjahyllyäni viime aikoina. Tässä muutama poiminta.
Jujua olen halunnut jo pitkään. Nyt löysin sen edullisesti netistä. Do Redoa olen himoinnut jo pitkään ja nyt voitin sen Riikalta. En ikinä voita yhtään mitään, joten JIPPIII!!!! Lapsuusajan aarteet oli myös nettilöytö. Itse ohjeet olivat pettymys mutta kuvat ovat sitäkin ihanampia.

 
Joululahjoja täälläkin ahkeroidaan. Sen mitä pelkällä ompelukoneella olen saanut tehtyä. Saumuri kun on vieläkin matkoillaan. Toivottavasti saisin sen pian takaisin, jotta pääsisi kunnolla vauhtiin lahjojen kanssa.

Kaava: piirretty Lontoon tuliaismekosta.
Kankaat: Eurokangas, Jättirätti, napit Vivi´s.

tiistai 24. marraskuuta 2009

"Tänk om jag hade en liten liten apa..."

Hulluuteni apinoihin alkoi raskausaikana. Olimme häämatkalla (5vuotta häiden jälkeen ;)) Italiassa viime kesänä ja ostin Stellalle - silloiselle masuasukille - pienen leluapinan.  Emme tienneet etukäteen kumpaa sorttia masussa myllersi ja apina tuntui sopivalta pienelle mönkijäiselle sukupuoleen katsomatta. Tänä syksynä näin tämän apinapojan ja ihastuin. Joten meille muutti neiti Apa.
 

Ja neidillähän on aina koruja. Tällä neidillä on nilkkaketju ja helmet kaulassa. Helminauha piti takavarikoida kun Stella koitti syödä sen. Täytyy varmaan ommella helmet apinaan kiinni. Ja tietenkin pilkullinen paita. Hameenkin neiti saa vielä jonain päivänä.


Sylissä neiti Apalla on pikku apina. Toistaiseksi vielä nimetön. Ehdotuksia?

Ihanaa väkertämistä. :) Helpottaa saumuri-ikävään. Ihan tyytyväinen en neiti Apaan ole. Olen surkea tekemään mitään ilman kaavoja ja apinan kaavat ovat nyt sinne päin... Meinasin jo purkaa koko tyypin osiksi mutta vanujen purkaminen ja saumojen ratkominen ei kuitenkaan tuntunut houkuttelevalta. Ehkä neiti Apa saa vielä kasvojen kohotuksen mutta olkoon nyt toistaiseksi kurttu otsainen.

torstai 19. marraskuuta 2009

Heja Sverige!

Samasta kasasta, josta pelastin tämän paidan pelastin tämän ´Tre kronor´-paidan.

Kyseisessä kuvassa paita on purjehtimassa Ahvenanmaalta. Minulla on valtavasti hauskoja muistoja kyseisestä paidasta sekä ajasta, jolloin sitä käytettiin paljon ja kun näin sen pois heitettävien kasassa iski tarve pelastaa se ja antaa uusi elämä.

Se saikin uuden elämän Sofian paitana. Sofian äiti oli umpionnellinen nähdessään paidan. Hänellä paitaan liittyy valtavasti ihania ja hauskoja muistoja. Oli ihana kuulla riemu mikä Sofian äidillä oli kun hän oli mennyt hakemaan posteja ja tavallisten laskujen sijasta siellä odotti muistoja minipaidan muodossa.

Hihat leikkasin hihoista ja kauluksesta yritin purkaa resoria mutta se oli pesujen myötä niin haperoa, etten saanut sitä ommeltua kaulukseen kiinni. Päädyin tekemään kaulukseen siis alavaran (koska sinistä resoria ei ollut) ja mielestäni se näyttää tosi hyvälle. Näin syksyaikaan en osannut tehdä t-paitaa, joten tein pitkät hihat alle. En löytänyt oikean väristä trikoota mutta tämä on samaa kuin kruunujen ääriviivat, joten lähemmässä tarkastelussa väri sopii kokonaisuuteen.

Käytin sekä helmassa olleen ruotsin lipun että kokomerkin koristeina sivusaumassa sekä niskassa. Löysin jopa keltaista lankaa ompelupakkauksesta, jonka olin ostanut Lidlistä reilu vuosi sitten. Joskus kannattaa olla hamsteri. :)

Oli kyllä viikon kohokohta saada se riemastunut puhelu "ihanasta paidasta". Sain hyvän mielen moneksi päiväksi. Ehkä tästä pitäis tehdä perinne. 

Kaava: Ottobre 4/09 Double t-tea t-paita muokattuna, koko 74/80.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Harmistusta, housuja ja unipussi

Saumurini - reilu kuukausi sitten ostettu, tosin käytetty- sanoi sopimuksensa irti. Kun vein sen liikkeeseen Turkuun, josta se oli ostettu, äijä alkoi puhumaan tyyppivioista ja haukkumaan saumurin merkkiä kun reilu kuukausi sitten se oli niin hyvä ja luotettava. Että ottaa päähän! Nyt se on huollossa ainakin 2viikkoa. Eniten harmittaa, että kaikki joulun lahjasuunnitelmat meni ihan uusiks. :( Harmittaa, että olin niin tyhmä, että uskoin sedän myyntipuheet sekä se, etten ostanut sitä täältä kotikaupungista, jolloin huolto olis ollut huomattavasti helpompaa. Onneksi ihana anoppini lupasi lähettää koneen tänne kun se on kunnossa.
Jotain sentään sain viime viikolla tehtyä huolimatta Stellan ja äidin flunssasta ja koneen kiukuttelusta.

Tämä unipussi oli ´tilaus´. Oton äiti harmitteli kun poika potkii peitot aina pois päältään ja herää varpaat kylmänä, joten tarjouduin tekemään unipussin pojalle. Ihana tähtifleece sopii unipussiin ja vuorina on valkoinen trikoo. Ja ensimmäisten testien perusteella pussi toimii. :)

Nämä farkut tein Stellalle ihastuttuani susette-kaavaan. Tällä kertaa muistin pidentää kaavaa, jotta housuissa olisi myös vähän kasvuvaraa. Tikkasin saumat vaaleanpunaisella tikkauslangalla ja lopputulos on mielestäni ihana.

Tein itselleni vihdoin ja viimein uudet lökäpökät. Vanhat lökäpökäni alkoivat hajoamaan liitoksistaan.

Ja koska aplokaatiovimma on iskenyt myös tänne ja kunnolla niin peppuun tuli sydän. Loppuen lopuksi en tiedä oliko sydän hyvä idea mutta siinä se nyt nököttää. Mieheni mielestä housut ovat "söpöt" sydämellä.

Täytyy vielä kertoa kuinka otettu isäni oli siitä, että blogissani oli jo yli kaksituhatta kävijää. Kyllähän se mieltä lämmittää. :) Kommentteja saa mieluusti jättää merkiksi käynnistäsi! 

Kaavat: Ottobre; Unipussi 5/06 koko74/80, Susette-housut 1/08 koko80, velourhousut Suuri Käsityö lehti 11-12/09. 
Kankaat: Eurokangas.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Ihastusta

Sain/pelastin ystävältäni Lindalta valtaisan kasan vaatteita, jotka hän oli heittämässä pois. Tämä VeroModan neulepaita oli eräs pelastetuista. (Ja tässä vaiheessa pyydetään anteeksi ryppyistä alkuperäistä että jälkeläistä).
 
Monet ovat tehneet samanlaisia - omiin vanhoihin vaatteisiinsa kyllästyneet ovat tehneet lapsille erilaisia kierrätysvaatteita. Meillä lopputulos oli tämä mekko.
Kaavana käytin samaa kuin tässä paidassa. Alkuperäinen ajatus oli kirjoa käsin kukkia yms. mutta aplikointi vimma vei mennessään. Aplikoinnissa käyttämäni langat olisivat voineet olla vaaleampia, jolloin kuva olisi ollut
jotenkin kevyempi mutta niillä mentiin mitä oli.


Ompelukoneeni ei ole yhtä ihastunut tähän aplikointi innostukseeni. Jälki ei ollut ihan sieltä parhaasta päästä.
Hauskaa tässä projektissa oli se, että se valmistui hurjan nopeasti. Hihat sain suoraan paidan hihoista ja poolokauluksesta sain hieman pinnaltaan ja ulkonäöltään erilaisen kauluksen. Ja mikä parasta; ei tarvinnut päärmätä kun käytin paidan hihoista ja helmasta valmiit reunat! Lopputulos on mielestäni onnistunut ja hauska.

Tämän kankaan nähdessäni ihastuin heti. Tilasin sen Myllymuksuilta. Valitsin välillä sinistä kun jostain kumman syystä meillä on tuota vaaleanpunaista kaapit täynnä. Tämä saa tosin vielä hieman odotella, että Stella kasvaa.

 
Ystävämme olivat kylässä viime viikonloppuna. He asuivat ennen täällä pohjanmaalla mutta muuttivat työn perässä takaisin etelään. Heidän asuessaan täällä vietin paljon aikaa heidän Emilia tyttösensä kanssa. Emilian äiti ihastui tähän tunikaan. Lupasin tehdä Emilialle samanlaisen setin. Saman väristä kangasta ei enää valitettavasti löytynyt, joten setistä tuli musta-valko-punainen.

Housuihin Emilian äiti toivoikin jotain muuta kuin vaaleaa, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Emilia on melko tumma, joten neidille sopii nämä värit hyvin. Ja sattuipas myös niin, että nämä ovat omat lempivärini.

Kaavat: Elly-raglanpusero Ottobre 6/08 (koko80), Teekannu-tunika Ottobre 4/07 (koko80), Tunika Juju-erilainen lastenvaatekirja (koko104/110), Saimi-svetarihousut Ottobre 1/09 (koko104/110).
Kankaat; Hilcon Stella (?) joustocollege ja vaaleanpunainen resori Myllymuksut, Velourit Eurokangas.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Pikku geisha-setti


Vihdoinkin löysin ihanaa joustocollege-kangasta. Ja neiti sai käyttövaatteita. Ja tällä kertaa tein sekä paidan että housut. Paitoja on tullut tehtailtua niin paljon, että tein kaveriksi välillä myös housuja. Koska kangasta ei ollut ruskeana otin harmaata vaaleanpunaisen kaveriksi rauhoittamaan vaaleanpunaisen makeutta.


Molemmat ovat kokoa 80 joten vielä nämä laitettiin kaappiin odottamaan. Kävin Stellan vaatteita läpi ja huomasin, että neidille on kertynyt ihan hurja määrä 74senttisiä vaatteita. No, onneksi monet ovat sanoneet, että kyseinen koko menee suht pitkään.


Alkuperäisessä kaavassa oli vetoketju takana mutta laitoin napit olalle. Meillä tämä on havaittu toimivimmaksi vaihtoehdoksi. Paitaan laitoin koristeeksi vielä farbenmixin geisha-nauhaa, jota on myös tässä paidassa. Muutenkin paidat ovat melko samanlaisia. Olin niin ihastunut paitaan, että ajattelin että miksikäs ei.
Kaula-aukko onnistui kerrankin superhyvin! Miten te muut teette kaula-aukon? Ja miten siitä saa siistin? Liian usein mulla jää ne lörpöttämään. Eli lähinnä vaikeuksia tuottaa se, miten pitkä kaula-aukon kaitaleen tulee olla? Olen saanut resorista ohjeen, että sen tulee olla 1/3 lyhyempi kuin kankaan johon se kiinnitetään. Mutta se tuntuu välillä liiankin lyhyeltä.


 Ja housut ovat samaa joustocollari kangasta kuin paitakin. Pepussa on pieni pätkä geisha-nauhaa koristeena. Malli on tosi hyvällä velourlegginsien kaavalla tehty.


Aiemmin tehty raidallinen sydäntunika sai kaverikseen lelle-legginsit velourista. Aplikoin lahkeeseen sydämen, jotta paita ja housut sopisivat vielä paremmin yhteen. Ja tällä kertaa muistin jopa irtirevittävän tukikankaan!

Kaavat: Ottobre; Froteepusero 4/03, Velourlegginsit 4/03, lelle-legginsit 6/08.
Kankaat: joustocollege HalpaHalli kangas, velour Eurokangas.