Tein Minille kauan sitten tämän collegeasun. Koska tietokoneeni on yhä rikki ja pädillä päivittäminen oli kammottaavaa, päivitellään näitä vanhoja bloggaamattomia tänne blogiin. Nämäkin on ommeltu jo kuukausia sitten...
Tämä asu syntyi vähän vahingossa. Ostin kankaan Jättirätistä kauan sitten, kun satuin erään tutun ompelukaverin kanssa liikkeeseen samaan aikaan ja hän osti tätä kyseistä kangasta.
En itse olisi kankaaseen tarttunut, ellei tämä tuttu olisi sanonut tekevänsä tytölleen hupparin ja laittavansa kirkkaan väristä nauhaa piristykseksi.
Inspiroiduin, ostin kankaan ja aika pitkään se sai kaapissa odotella...
Kaava: huppari; Ottobre 6/2012, housut; piirretty kaupan housuista.
Kankaat; Jättirätti, Kankaamo.
Tarvikkeet; Va-Rit.
Eräänä päivänä iski tarve saada kokeilla
tätä taskuohjetta. Tai sille oli itseasiassa tarve ja pieni huppari oli juuri sopiva harjoittelukohde. Ohje oli muuten todella hyvä ja selkeä, jos tällaisten taskujen ohjetta kaipaa.
Kaupista sattui löytymään myös samaa sävyä oleva vetoketju. Joskus käy tuuri. :)
Kyynärpäihin laitoin piristykseksi kyynärpääpaikat samasta tumman mintusta kankaasta. Paikat on kiinnitetty paikoilleen kaksipuoleisella tukikankaalla ja ommeltu kenno-ompeleella ympäri.
Kangasta oli vielä juuri sopiva pala, että sain Minille myös housut.
Etupuolelle hpusuihin tuli kengurutasku, joka tuli vähän liian alan, mutta en jaksanut purkaa ja tasku sai jäädä paikoilleen. Ompelin myös takataskun koristeeksi.
Aikas kiva setti. Tummanharmaa ja minttu muodostivat kivan parin ja
tätä settiä onkin käytetty tosi paljon.