Sain kunnian olla mukana ystäväni Heidin kanssa järjestämässä
Turussa Suomen suurin
joululahja-keräystä.
Upea Maija oli projektin äiti koko Suomen laajuiselle projektille.
Tässä on mistä koko jutussa oli kyse:
”Tänä vuonna Suomen suurin joululahja ommellaan yhdessä ja
sen saajina ovat pienet potilaat ympäri Suomea. Tällä kampanjalla ei ole
keräystiliä, ei pääyhteistyösponsoreita eikä minkäänlaista käsikirjoitusta. On
vain toivottavasti hirmuinen kasa kansalaisten ompelemia pehmoleluja sekä kaksi
sydäntä – sinun ja minun. Mihin tämä kaikki riittää jää nähtäväksi. ”
Suomen suurin joululahja – kampanjan tavoitteena oli muistaa
mahdollisimman monen maamme sairaalan lapsipotilaita itse ommelluin pehmoin. Olimme täällä Turussakin innolla mukana kampanjassa ja lelujen tekoon
osallistuivat niin yksittäiset ompelijat kuin muutamat mukaan haastetut ryhmät.
Kun järjestämässä oli kaksi hullua luokanopettajaa, haastoimme mukaan turkulaiset
opettajat ja oppilaat. Mukaan lähti myös opettajaopiskelijoita Rauman opettajankoulutuslaitokselta.
Olen mukana Martoissa, joten haastoin mukaan turun alueen Martat, joista innokkaimpina
ompelijoina ja neulojina olivat Turun Uudet Martat. Lisäksi mukaan lähti valtaisa
joukko turkulaisia ja lähialueiden äitejä, isejä, mummeja, kummeja ja
kotiompelijoita.
Järjestimme myös viikonlopun mittaiset ompelutalkoot, jossa oli mukana reippaita ja innokkaita ompelijoita.
Suuret kiitokset yrityksille, joilta saimme tarvikelahjoituksia:
Ikea, Presento, Va-Rit, Riemuli sekä Melli EcoDesign.
TYKSiin luovutettuja leluja ommeltiin yhteensä huimat 590 ja
luovutimme lelut TYKSiin ennen joulua.
Pakatut lelut valmiina matkaamaan TYKSiin.
Koin olevani etuoikeutettu, kun sain olla mukana viemässä
leluja TYKSiin.
Päivä oli eräs elämäni ikimuistoisimmista.
Varsinaista tunteiden
vuoristorataa - välillä itketti ilosta, välillä surusta pienten potilaiden ja
heidän perheidensä puolesta.
♥ Kiitokset kaikille mukana olleille! ♥