keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Vastaus haasteeseen

Osallistuin tänäkin vuonna Facebookin käsityöhaasteeseen. Se kuului näin;
Osallistun luovuuteen kannustavaan haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin viidelle ensimmäiselle kommentoijalle. Kommentoijan tulee kopioida tämä omalle seinälleen ja lupautua tekemään samoin. Siis, käsityö, lahja, taideteos tai jotain muuta mielenkiintoista, mutta itsetehtyä. Toimitus ystävälle vuoden 2013 aikana henkilökohtaisesti tai postilla. Lähdetkö mukaan?

Viime vuonna heräsin tosi myöhään asiaan ja nyt viime vuoden kokemuksista viisastuneena päätin aloittaa homman hyvissä ajoin - oliko syyskuu hyvissä ajoin? No, ainakaan ei jäänyt joulukuun loppupäiville. :)

Olin viitisen vuotta sitten virkannut siskoilleni meikkipussit ja eräänä sunnuntaina ollessamme vanhempieni luona sunnuntaipäivällisellä sisareni kaivoi oman pussukkansa esiiin. Olin jo kokonaan unohtanut pussukat. No, tutkailin pussukkaa hetken ja päätin tehdä koeversion. Ja sitten homma lähti lapasesta.

I´m participating in a facebook challenge where I´ll do something for five frinds. This year I decided to start early - in september. Is that early? Don´t know but at least I didn´t drag it until the last days of december. 

About five years I crocheted make up bags for my sisters for christmas. My sister still uses it and I had to take a look how it was made. I decided to make one for myself and then some...

  








8 kaiken kaikkiaan. Ja ainakin yksi on vielä tuloillaan... 

perjantai 15. marraskuuta 2013

KarkkiHuppari

Löysin hauskan värisen kankaan Ek:n paloista, josta halusin tehdä hupparin neitokaiselle. Teimme opinnoissani hupparin ja innostuin sekä tajusin, että neitokaisen vaatekaapissa oli hupparin mentävä kolo. 

I found a candy-coloured fabric from the local fabric store. We had to make a hoodie in my studies and I realized little miss needed a hoodie.  


Kaava: Autumn forest (Ottobre 4/2012) koko 110/116.  
Kangas; Eurokankaan palat, hupun trikoo Hilco. 


Kaava oli juuri täydellinen tuolle hoikkeliinille. Pidensin mallia melkoisesti ja lopputulos on hauska. 

The pattern was just perfect for our slim girl. I made the hoodie quite a bit longer than the original model. 



Pikku neiti tykästyi huppariin ja se on kuulemma juuri ihanan värinen! 

Little miss liked the hoodie and ´the colour is just lovely´!

Marraskuu vetää voimat ihan finaaliin. Kolmet opinnot, arki ja kiireet töissä, eivät auta, mutta onneksi saa välillä hetken ommella ja nauttia omasta ajasta. :)